19.09.2015 / Tiedotteet
JKU voitti toistamiseen Kalevan Maljan
Kalevan Malja on ratkennut Jyväskylän Kenttäurheilijoille jo ennen viimeistä osakilpailua,
18.09.2015 / Tiedotteet
Palokka koululaiskisojen paras
Eilen torstaina nähtiin Harjun stadionilla ennätysmäärä yleisurheilevia koululaisia, kun lähes
Uudistunut Finlandia Marathon sai kiitosta
Ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä järjestetty 26. Finlandia Marathon sai osallistujien
16.09.2015 / Tiedotteet
Ennätysmäärä koululaisia kilpailee torstaina Harjulla
Jyväskylän alakoululaiset kisaavat jälleen torstaina perinteisissä
08.09.2015 / Tiedotteet
Ilari Manninen otteli SM-pronssia
SM-moniotteluiden saldo Jyväskylän Kenttäurheilijoiden urheilijoille oli kaksi mitalia ja neljä
07.09.2015 / Tiedotteet
Viikonlopun aikuisurheilun SM-kisoista menestystä
JKU Aikuisurheilujaosto kiittää kaikkia Jyväskylän SM heitto-otteluun osallistuneita
03.09.2015 / Tiedotteet
SM-moniottelut kisataan viikonloppuna
Yleisurheilun moniotteluiden Suomen mestaruuksista kisataan tulevana viikonvaihteena
31.08.2015 / Tiedotteet
Suomelle kymmenen Pohjoismaiden mestaruutta – Emma Koistiselle kultaa ja hopeaa
Suomen nuoret voittivat kahdeksan Pohjoismaiden mestaruutta lauantain kahden mestaruuden
JKU nappasi kolmannen peräkkäisen voiton Seuracupissa
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden nuoret yleisurheilijat saavuttivat lauantaina jo kolmannen
25.08.2015 / Tiedotteet
JKU nousi Kalevan Maljan kärkeen
Viikonvaihteessa käydyt M/N17,16 – vuotiaiden SM-kisat Kalajoella nostivat Jyväskylän
24.08.2015 / Tiedotteet
JKU:n nuoret häikäisivät Kalajoella ja Oulussa
Nuorten SM-kisat Kalajoella ja Oulussa olivat JKU:lle lähes täysosuma. Kalajoella JKU:n 16- ja
20.08.2015 / Tiedotteet
Nuorten Suomen mestaruuksista kisataan Kalajoella ja Oulussa
Nuorten SM-kilpailujen sarja jatkuu ensi viikonloppuna M/N17,16 sarjoissa Kalajoella ja