JKU voitti toistamiseen Kalevan Maljan
Kirjoitettu 19.9.2015 Kategoriassa: Tiedotteet
Kalevan Malja on ratkennut Jyväskylän Kenttäurheilijoille jo ennen viimeistä osakilpailua, SM-maratonia. Maratonin ilmoittautumisaika päättyi lauantaina, ja Kalevan Maljassa toisena olevasta Turun Urheiluliitosta oli ilmoittautumisen jättänyt yksi naismaratoonari ja kaksi miesmaratoonaria. Näin ollen riippumatta juoksijoiden sijoituksista TuUL ei pysty kuromaan JKU:n 30,5 pisteen etumatkaa kiinni Kalevan Maljan pistetilanteessa. Voitto on seuralle toinen perättäinen.
Nuoret ratkaisivat voiton Jyväskylään
Turkulaiset johtivat Kalevan Maljaa koko alkukauden. Elokuussa käydyt nuorten SM-kilpailut eri ikäluokissa nostivat jyväskyläläiset ensin rinnalle ja viimein tavoittamattomaan pistejohtoon. M/N19-sarjassa JKU oli ykkönen ja M/N17,16-sarjassa kolmas. Nuorten menestys lupaa seuralle valoisaa tulevaisuutta myös tulevina vuosina. Myös Kalevan Maljan ulkopuolella käytyjen P/T15,14-sarjan SM-kisoissa JKU oli paras seura.
– Seuran kokonaisuus toimii erinomaisesti, josta osoituksena Kalevan Maljan ja seuraluokittelun voitto, kommentoi JKU:n puheenjohtaja Antti Mero.
Seuraluokittelua JKU johtaa noin 200 pisteen erolla Turun Urheiluliittoon. Sekä seuraluokittelussa että Kalevan Maljassa JKU:n voittopisteet tulevat olemaan viimevuotista paremmat.
Grand Slam toistamiseen JKU:lle
Jyväskylän Kenttäurheilijat puhdisti yleisurheilun palkintopöydän tänäkin vuonna kokonaan. Seura oli SM-hallien paras seura ja sai siten haltuunsa Kultaisen Juoksijan patsaan. Yleisurheilun 106-vuotias, arvokas kiertopalkinto Kalevan Malja ojennetaan seuran käsiin SUL:n palkintogaalassa lokakuun lopussa ja seuratoimintaa laajasti kuvaava seuraluokittelu tulee JKU:lle ylivoimaisilla pisteillä. ”Grand Slamin” täydentää vielä nuorten saavuttama kolmas perättäinen seuracupin voitto.