Jyväskylälle myönnettiin vuoden 2027 Masters-yleisurheilun EM-kilpailut

European Masters Athletics:n (EMA) hallitus on myöntänyt Masters eli aikuisurheilun EM-yleisurheilukilpailut Jyväskylälle ja Jyväskylän Kenttäurheilijoille (JKU) vuodelle 2027. Päätös vahvistettiin EMA:n yleiskokouksessa, joka pidettiin 27.9. Italian Pescarassa tämän vuoden EM-kilpailujen yhteydessä. Masters-urheilu on yli 35-vuotiaiden urheilua ja sillä ei ole yläikärajaa. Jyväskylän kilpailut järjestetään loppukesällä 2027.

Jyväskylän EM-kisoihin odotetaan 4 000 urheilijaa noin 40 maasta, minkä lisäksi urheilijoiden mukana tulee runsaasti huoltojoukkoja ja kannustajia. Kilpailujen kesto on 10 päivää. Suorituspaikkoina Jyväskylän kilpailuissa ovat ainakin Harjun stadion, Vaajakosken urheilupuisto ja Rantaraitti. Italian Pescarassa EM-Masters yleisurheilukilpailuissa on tänä vuonna mukana noin 5 000 urheilijaa.

Isot kilpailut tuovat matkailueuroja ja vaativat osaamista

Jyväskylän EM-kilpailujen järjestämisestä vastaa Jyväskylän Kenttäurheilijat JKU, jolla on pitkä kokemus ja osaaminen erilaisten yleisurheilukilpailujen ja -tapahtumien järjestämisestä.

  • JKU:lta löytyy osaamista kilpailujen järjestämiseen, mutta näin ison tapahtuman organisointi vaatii useiden tahojen saumatonta yhteispeliä ja satojen talkoolaisten työpanosta. Jyväskylälle tapahtuma on matkailullisesti ja vetovoimamielessä todella iso juttu, kommentoi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden toiminnanjohtaja Markku Koistinen.
  • Tapahtumasta on tehty alustavaa aluetaloudellisten vaikutusten arviointia 4 000 kävijällä ja siinä taloudellisen vaikuttavuuden on arvioitu olevan noin 4,3 miljoonaa euroa, joka jäisi matkailutuloina alueelle, jatkaa Koistinen.
  • Kansainvälisestä näkökulmasta pienenä haasteena nähdään yhteydet Jyväskylään, mm. lennot, kertoo Koistinen.

Yhteistyö lajiliiton kanssa tärkeää

Jyväskylä ja JKU ovat hakeneet EM-kilpailuja Jyväskylään tiiviissä yhteistyössä Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) ja Suomen Urheiluliiton (SUL) kanssa.

  • Olemme tyytyväisiä siitä, että Jyväskylä päätti hakea keväällä EMA:n EM-kilpailuja vuodelle 2027. Olemme myös todella iloisia, että kilpailut myönnettiin Suomeen ja Jyväskylälle, kertoo Suomen Aikuisurheiluliiton toiminnanjohtaja Oki Vuonoranta.
  • Jyväskylä on erinomainen kaupunki järjestää kansainvälisiä urheilukilpailuja. Se on kaunis kesäkaupunki, missä kaikki palvelut ja suoristuspaikat ovat lähellä. Paikallinen yleisurheiluseura JKU on Suomen kärkiseura kaikilla mittareilla, myös Masters-urheilussa. Jyväskylällä on myös hyvä maine Masters-yleisurheilupiireissä kansainvälisestikin, joten on ilo jatkaa hyvää yhteistyötä JKU:n ja Jyväskylän kanssa kohti vuoden 2027 kilpailuja, jatkaa Vuonoranta.

Jyväskylän EM-Masters-kisaan on neljä vuotta aikaa, joten järjestelyihin ja markkinointiin on hyvin aikaa. Suomella on tavoitteena saada Jyväskylään kaikkien aikojen suurin ja menestyksekkäin joukkue. Myös monet muut kilpailijamaat ovat jo nyt varsin kiinnostuneita tulemaan Suomeen kilpailemaan.

Vuoden 2025 Masters-yleisurheilun EM-kilpailut järjestetään Madeiralla Portugalissa. EM-kilpailut järjestetään kahden vuoden välein.

Lisätiedot:

Markku Koistinen, toiminnanjohtaja, Jyväskylän Kenttäurheilijat
p. 040 706 9195, markku.koistinen@jku.fi

Oki Vuonoranta, toiminnanjohtaja, Suomen Aikuisurheiluliitto SAUL
p. 050 441 1330, oki.vuonoranta@saul.fi

artikkelikuvassa vasemmalta: Maria Clarisse Duarte, EMA:n pääsihteeri; Giovanni Tracanelli, EMA2023 kilpailupäällikkö; Markku Koistinen, JKU:n toiminnanjohtaja; Walentina Fedejuschina, EMA:n puheenjohtaja; Oki Vuonoranta, SAUL:n toiminnanjohtaja; Jaana Ruponen, Tapahtumakaupunki Jyväskylän markkinointipäällikkö; Esa Kaihlajärvi, JKU:n kilpailupäällikkö.

kuva: Taija Lappeteläinen