Hotelli Verso jatkaa JKU:n yhteistyökumppanina!

JKU:n ja Yöpuu Yhtiö Oy:n Hotelli Verson yhteistyö jatkuu vahvempana kuin koskaan! Jo pitkään jatkunut menestyksekäs kumppanuus saa jatkoa seuraavien kahden vuoden ajan. On mahtavaa, että hotelli Verso on mukana mahdollistamassa JKU:n huippu-urheilutiimin, Verso-tiimin, toiminnan kehittymistä entistäkin paremmaksi.

Yöpuu Yhtiö Oy:n toimitusjohtaja Aino Pärnänen kertoo iloisena: ”Olemme ylpeitä jatkuvasta yhteistyöstä JKU:n kanssa. Erityisen innostavaa on nimikkotiimin, Verso-tiimin, kehittäminen yhdessä entistäkin vaikuttavammaksi ja näkyvämmäksi tiimiksi. Yhtiönä olemme pyrkineet yhteistyössä jatkuvuuteen, pitkäjänteisyyteen ja vastavuoroisuuteen, ja tämä yhteistyö on siitä malliesimerkki.”

JKU:n valmennuspäällikkö Otto Kilpi jatkaa: ”JKU:n huippu-urheilu on vahvassa nousussa. Sen kärkenä Verso-tiimiä ja tiimin näkyvyyttä kehitetään kohti 2030-lukua. Pääyhteistyökumppanimme Hotelli Verson pitkäaikainen sitoutuminen yhteiselle matkallemme on elintärkeä kehityksen mahdollistamiselle. Tulevaisuudessa tämä yhteistyö mahdollistaa toimintamme nostamisen kansainvälisen kilpailun vaatimalle tasolle, ja tavoitteenamme on, että pääsemme kannustamaan yhä useampia JKU Verso-tiimin urheilijoita arvokisoissa.”

 

artikkelikuva: Kimmo Niemi