Kalevan Kisat viikonloppuna Vaasassa: JKU vahva juoksumatkoilla, mutta myös kenttälajeissa on jännitettävää

Kalevan kisat kilpaillaan Vaasan Kaarlen kentällä to-su 27.6.-30.6. ja JKU:sta mukaan lähtee n. 40 urheilijan joukko kamppailemaan Suomen mestaruuksista sekä Kalevan Malja -pisteistä. Viime vuoden kisoissa JKU keräsi huiman pistepotin tehden kaikkien aikojen piste-ennätyksen ja samalla oman mitaliennätyksensä (12 mitalia). Miten JKU:n urheilijoiden käy Vaasan karkeloissa?

Vaikka muutamia poisjääntejä urheilijoiden osalta onkin, on kokonaisuutena JKU:lta mukaan lähdössä iskukykyinen porukka. Juoksulajit tulevat varmasti olemaan yksi viikonlopun kohokohdista. Naisten 100 metrin mestaruus ratkeaa perjantaina ja 200 metriä sunnuntaina. Aino Pulkkinen ja Anniina Kortetmaa jahtaavat jälleen mitaleita kummaltakin matkalta ja miesten pika-aiturikolmikko havittelee kolmoisvoittoa aidoista. Elmo Lakalla on taskussaan useita Suomen mestaruuksia ja tavoitteleekin jo kymmenettä mestaruutta Vaasasta. Santeri Kuusiniemi ja Ilari Manninen tuskin antavat mestaruutta ilmaiseksi ja etenkin Santerin hyvä kisavire on osoittanut, että kamppailu mestaruudesta voi käydä tiukaksi. Miesten pika-aidat juostaan lauantaina.

Pidemmillä juoksumatkoilla katse kiinnittyy erityisesti Eemil Helanderiin, joka juoksee Vaasassa 5000 metriä. Mukana kisassa on mm. Helanderin treenikaveri Mustafe Moose. Miesten 5000 metriä juostaan sunnuntaina.

JKU:laisia nähdään joka päivä myös kenttälajien puolella. Naisten korkeudessa mukana on peräti kolme JKU:n hyppääjää: Sini Lällä, Venla Pulkkanen ja Johanna Nieminen. Pulkkanen puolustaa viime vuoden mestaruutta, mutta ei varmasti pääse helpolla, sillä vastassa on juuri uuden Suomen ennätyksen tehnyt Ella Junnila. Korkeuden karsinta hypätään lauantaina ja finaali sunnuntaina. Kenttälajeissa JKU-väriä tulee näkymään myös mm. pituudessa, kolmiloikassa, moukarissa sekä kiekossa.

Kalevan kisojen kisasivuille, josta löytyy mm. aikataulu sekä osallistujalistat: https://kk2024.fi/