Parayleisurheilun SM-kisat ja SAUL SM-ottelut löivät kättä

Jyväskylässä Harjun kauniilla stadionilla käytiin nyt viikonloppuna kaksi erillistä SM-kisaa yhdessä tapahtumassa. Paraurheilijoiden SM-kisoissa osanottajia oli noin 70 ja Aikuisurheilijoiden SM-otteluissa viitisenkymmentä. Viherlandian lahjoittamia ruusuja oli mitalien lisäksi jaossa voittajille 155kpl. Yhteishenki oli käsin kosketeltavaa ja hymy herkässä niin kilpailijoilla, katsojilla kuin toimitsijoillakin. Kanssakilpailijoiden kannustus oli yhtä tärkeää kuin oma suoritus. Ankaran reenamisen hedelmiä päästiin poimimaan oikein urakalla. Aurinkoisen, mutta tuulisen lauantain jälkeen seurasi synkkä ja myrskyisä yö, mutta sunnuntain kisapäivän alkaessa oli tuuli tyyntynyt ja aurinko pääsi lämmittämään huippuunsa viriteltyjä lihaksia.

Paraurheilijoiden kovimmasta suorituksesta vastasi Espoon Tapioiden Toni Piispanen, joka kelasi sunnuntaina luokassa T51 200 metrin maailmanennätyksen. Kevyessä myötätuulessa Harjun takasuoralla sähkökellot pysähtyivät hurjaan lukemaan 36.35. Entinen Belgian Peter Genynin nimissä ollut ennätys parantui 0.26 sekuntia. Järjestävän seuran JKU:n uusi huppunimi Jasmine Repo heitti tuolikeihästä 13.30 ja siirsi Suomen ennätyksen uusille metriluvuille. Kelauksen kiintotähti, Porin Tarmon Leo-Pekka Tähti, kelasi viikonloppuna kaikki kolme pikamatkaa. Lauantaina tuuli saattoi syödä hieman tuloksista, eikä huippu-urheilija ollut täysin tyytyväinen, mutta sunnuntain 200m kulki jo Tokion paraolympialaisia ajatellen hyvin lupaavasti alle 25 sekuntiin.

SAUL otteluissa Haukiputaan Veikkojen Henna Anunti teki sekä Suomen että Pohjoismaiden ennätyksen 40-vuotiaiden naisten 7-ottelussa, pisteitä 4884. Naiset 60-sarjassa käytiin kova kilpailu voitosta ja peräti kolme naista ylitti entiset SE-lukemat. Voiton vei JKU:n Annika Savolainen, hopealle otteli emäntäseuran Leena Tenhu ja pronssille Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Tuija Varsala. IAAF:n pisterankingin valossa kovimman tuloksen teki kuitenkin N45-sarjan Suomen mestaruuden vienyt Tuire Mäki 4973 pisteellä. Tässä sarjassa SE on moninkertaisen arvokisamitalistin Kirsti Siekkisen huikea 5067 pistettä. Seurojen välisissä SAUL maljapisteissä JKU oli paras ennen Helsingin Kisa-Veikkoja ja Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijoita.

Onnistuneen yhdistelmäkisan jälkilöylyissä tapahtuman pääsihteerit Johanna Leivonen ja Katri Ruuskanen hikoilivat tyytyväisinä. ”Tämä ei jää tähän” kuului kuin yhdestä suusta. JKU jatkaa tapahtumiensa kehittelyä ja niin aikuisurheilu kuin vahvaa nousuaan tekevä paraurheilu näyttelevät jatkossa JKU:n toiminnassa yhä suurempaa roolia.