Harju Cup 2 lauantaina 19.6.

Kesän kilpailukausi jatkuu Jyväskylässä lauantaina Harju Cup 2 merkeissä. Lauantaina kilpailemaan pääsevät 9-vuotiaista masters sarjoihin asti. Kilpailut alkavat klo 11 lasten, nuorten ja masters urheilijoiden lajeilla. Yleisen sarjan lajit sijoittuvat aikataulussa iltapäivään ja kilpailut päättyvät ilta kuuden maissa. Tarkempi aikataulu löytyy täältä.

Kotimaan ykkösurheilijat kilpailevat viikonloppuna Romaniassa maajoukkueiden EM-kisoissa, mutta kärkiurheilijoita riittää silti Harjullekin kilpailemaan. Muun muassa miesten 100 metrillä voi odottaa kovaa vauhtia, kun Santeri Örn ja Eino Vuori tulevat haastamaan JKU:n omaa poikaa Arttu Peltosta, joka tavoittelee nuorten EM-rajan alitusta ja vähintäänkin pikaviestijoukkuepaikan varmistamista. Mielenkiinnolla kannattaa seurata, kun JKU:n pika-aituri Santeri Kuusiniemi testaa vauhtiaan satasella, sillä Santerin satasen ennätys, 10,58, kertoo aiturin nopeuslahjakkuudesta. Naisten 400 metrillä katseet kannattaa kohdistaa kauden ensimmäistä ratakierroksen kisaansa juoksevaan Aino Pulkkiseen. Naisten seipääseen on ilmoittautunut Wilma Murto, Saga Andersson ja kesäkuun alussa ensimmäisen kerran neljä metriä hypännyt Maria Kytölä. Kiinnostavaa seurattavaa löytyy siis Harjulta lauantaina.

Liikettä ja kilpailemisen riemua on luvassa koko päiväksi ja sääennuste suosii Harjua, sillä tämän hetken ennusteessa on lauantaille jopa ihanteellinen 21-23 astetta lämpöä ja 1-2 m/s tuulta. Kisoihin on vapaa pääsy, mutta tulethan paikalle vain terveenä ja huolehdit hyvästä käsihygieniasta.

Ilmoittautuneet, aikataulu ja live-tulokset https://live.tuloslista.com/9439.