JKU vuoden 2020 keskisuomalainen urheiluseura

JKU valittiin vuoden urheiluseuraksi Keski-Suomessa

-Jouste on vuoden valmentaja ja Helander vuoden nuori urheilija

 

JKU:n vuosi oli kaiken kaikkiaan ennätyksellisen hyvä. Suomen Urheiluliiton valtakunnallisessa seurojen välisessä SM-pistekilpailussa eli Kalevan Maljassa JKU saavutti ennätyspisteillä ykkössijan nyt kuudennen kerran ja voitti myös seuraliigan. Nuorten valtakunnallisessa Seuracupissa Lahdessa JKU otti myös voiton superfinaalissa, jossa kilpaili piirikilpailuiden 8 parasta seuraa. Seuran järjestämissä nuoriso- ja valmennustoiminnoissa oli mukana yhteensä yli tuhat lasta- ja nuorta. Yli 30-vuotiaat aikuisharrastajat- ja urheilijat voittivat valtakunnallisen parhaan seuran SAUL-maljan. Seuran jäsenmääräksi muodostui 1805, joka teki seurasta Keski-Suomen suurimman kilpaurheiluseuran. JKU järjesti useita tapahtumia onnistuneesti erityisjärjestelyin.  GP kisa saavutti tavoitteensa koronakevään luomasta epävarmuudesta huolimatta. Kisat näkyivät hyvin Jyväskylän seudulla ja koko valtakunnassakin, katsojia piisasi ja Harjulla oli tunnelmaa. Yhteistyökumppaneilta ja muulta ympäröivältä yhteiskunnalta saatiin tunnustusta laaja-alaisesta ja laadukkaasta toiminnastamme. Keski-Suomen Liikunnan vuosittaisissa palkitsemisissa JKU oli ansaitusti hyvin esillä:

 

Vuoden keskisuomalainen urheiluseura: JKU Jyväskylä

JKU osoitti olevansa ylivoimainen yleisurheiluseura Suomessa. JKU voitti kaikki vuoden aikana käydyt seurojen väliset kilpailut, mm. Kultaisen Juoksijan, Seuraliigan, nuorten Seuracupin ja aikuisurheilijoiden SAUL-maljan. Arvostetuimmassa kilpailussa Kalevan Maljan pisteistä seura keräsi kaikkien aikojen pistesaaliin. Kalevan Malja on tullun Jyväskylään JKU:lle kuusi kertaa viimeisen 7 vuoden aikana.

 

Vuoden keskisuomalainen valmentaja: Petteri Jouste

Jo toisen kerran vuoden keskisuomalaiseksi valmentajaksi valittiin usean Suomen nopeimman naisen valmennuksesta vastaava Petteri Jouste. Hän on tehnyt varmaa ja tuloksekasta työtä pika- ja aitajuoksussa jo n 40 vuoden ajan. Erityinen piirre Petterin uralla on, että hän on valmentanut aikojen saatossa naispikajuoksijoita enemmän kuin miespikajuoksijoita. Tällä hetkellä Petteri valmentaa mm. seuraavia pikajuoksijoita: Nooralotta Neziri (Halli SE 60 m aj, SE 200 m aj, olympiaraja ja maailman tilastojen 9. 100 m aj, Ruotsiottelun voitto 100 m aj), Anniina Kortetmaa (Suomen mestari 200 m), Aino Pulkkinen, Julia Enarvi, Oskari Lehtonen ja Sara Francis.

 

Vuoden keskisuomalainen nuori urheilija: Eemil Helander

Eemil Helander on poikkeuksellinen lahjakkuus. Vielä 19 vuoden iässäkin hän on huipulla kahdessa eri kestävyyslajissa; hiihdossa sekä yleisurheilussa. Hän edustaa yleisurheilussa Jyväskylän Kenttäurheilijoita ja hiihdossa Keuruun Kisailijoita. Hänen valmentajanaan toimii Ari Nummela. Hiihdossa hän saavutti M20 sarjassa SM-hopeaa vapaan 20 km matkalla ja oli myös yksi MM-edustajistamme. Yleisurheilussa hänellä oli menestystä mm. Ruotsiottelun 3. sija 5000 metrillä sekä Kalevan Kisoissa 5000m hopea sekä 3000m ej. neljäs. Omassa M19 sarjassa hän pokkasi 3000 m ej kultaa, 5000 m kultaa, 1500 m hopeaa, maastojuoksu 6 km kultaa. Mainittakoon myös, että hän rikkoi myös Nuorten MM-rajan 3000 m estejuoksussa, mutta kisat siirrettiin koronapandemian vuoksi vuodelle 2021. Tämä olisi ollut harvinainen yhdistelmä: kesä- ja talvilajin nuorten MM-edustus.

 

Lajiliittojen valinnat:

Suomen Paralympiakomitea: Jasmine Repo, JKU
Keihäänheiton Suomen ennätys Parayleisurheilun SM -kisoissa Turussa 30.8. Jasmine Repo kilpailee luokassa F55 ja uusi vuonna 2020 heitetty Suomen ennätystulos on 11,99 metriä.