Verso-tiimin blogi: Kilpailujännityksen merkitys suorituksessa

Tällä viikolla tulee olemaan itselleni jännittävä päivä, sillä silloin olisi  tarkoitus avata kisakausi pidemmän tauon jälkeen.   

Iän ja harjoitusvuosien myötä olen oppinut, että jännitys kuuluu asiaan samalla tavoin kuin muutkin urheiluun liittyvät tunteet kuten esimerkiksi ilo ja toisinaan turhautuminen. Itse uskon, että sopiva jännitys on usein hyväksi suoritukselle enkä koe jännittämistä negatiivisena asiana. On mielestäni tärkeää tuntea vähän ”perhosia vatsassa”, jotta suoritukseen tulee tiettyä herkkyyttä ja keskittyneisyyttä. Jännitys onkin itselleni tekijä, jonka avulla koen valmistautuvani kisaan ja suoritukseen. 

Tietysti liiallinen jännittäminen ei ole urheilussa eikä muussakaan arjen toiminnassa hyväksi ja jännitys ei tällöin tue suoritusta. Tärkeää onkin pyrkiä etsimään keinoja siihen, miten hallita omaa jännittämistä. Onneksi tällä hetkellä psyykkinen valmennus on nähty oleelliseksi osaksi urheilijaksi kasvamista ja siihen panostetaan yhä enemmän. 

Onko jännittäminen sitten erilaista yksilölajissa kuin joukkuelajissa? 

Itse olen pohtinut tätä jonkin verran, koska olen ollut kymmenen vuotta sekä joukkue- että yksilöurheilija. Lentopallo on kulkenut pitkään yleisurheilun rinnalla ja lopullisen lajivalinnan tein pari vuotta sitten.  

Kuva: Someron Pallo

Lentopallossa kokemani jännitys oli ehkä hieman erilaista kuin yleisurheilussa. Lentopallossa olin yksi osa joukkuetta, ja oma tekemiseni vaikutti koko joukkueen tekemiseen ja menestymiseen. Tosin täytyy sanoa, että lentopallossa joukkuekaverit ympärillä pystyivät luomaan pelitilanteissa loistavan yhteishengen, joka usein lopulta helpotti jännitystä. 

Yksilölajissa olen kuitenkin kokenut, että jännitys on helpompi hallita ja jäsentää itselle, koska oma suoritus ei vaikuta konkreettisesti muiden suoritukseen. Jännityksen tottumiseen ja sen hallintaan itseäni on varmasti auttanut myös soittoharrastukseni. Soittamiseen on liittynyt pienestä pitäen erilaisia esiintymisiä ja lavalle on pitänyt mennä yksinään. Nämä tilanteet eivät aina olleet mukavia, mutta koen, että niillä on ollut tärkeä merkitys juuri jännityksen hallitsemisen harjoittelussa.  

Kisajännitykseen itselläni on auttanut myös se, että hyväksyn jännittämisen ja sen olemassaolon. On ollut tärkeää huomata, että silloin kun kisa on jännittänyt paljon, on jännitys kuitenkin yleensä siivittänyt hyviin tuloksiin. On tärkeää, että jännityksen pystyy kääntämään ja näkemään voimavarana. Tämän ymmärrettyäni olen pystynyt nauttimaan kilpailun tuomasta jännityksestä, sillä tiedän silloin olevani valmiina kilpailuun.   

Wilhelmiina Harju 

Verso-tiimi on JKU:n huippu-urheilutiimi, jonka tavoitteena on, että jatkossa yhä useampi JKU:n urheilija kilpailee kansainvälisellä tasolla. Verso-tiimin urheilijoiden ja valmentajien parempia toimintaedellytyksiä on mahdollistamassa Hotelli Verso, Mehiläinen, Valmet, Samla Capital, Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto ja RockOn.

Artikkelikuva: Kuju