Kauden kärkituloksia ja korkeuden SE uusiksi Harju Cup 3:ssa
Kirjoitettu 28.6.2020 Kategoriassa: Kilpailut
Kärkituloksia tehtailtiin Harjulla useamman urheilijan voimin. Miesten 400 metrillä Filip Johansson juoksi voittoon uudella ennätyksellään 47,89. Miesten 3000 metrin esteissä JKU:n nuori Eemil Helander taipui vielä tällä kertaa Miika Tenhuselle ajoin 8.59,53 ja 9.02,08. Eemilin aika olisi alittanut U20 MM-kisarajan, mikäli kilpailut olisi tänä vuonna heinäkuussa järjestetty. Naisten 3000 metrin esteissä JKU:n Alisa Virtanen juoksi estedebyytissään ennätyksekseen 10.43,31. ”Ensimmäinen estekisa ja meni ihan yli odotusten, tähtäsin alle 11 minuutin aikaan ja ehkä vähän mielessä oli juosta piiriennätyksen alle. Tuntui koko ajan hyvältä, oli kivaa juosta ja esteiden ylitys sujui hyvin. Aion kyllä jatkaa estejuoksua. Seuraava startti on 1500 metriä Jyväskylän Motonet GP:ssä”, Alisa iloitsi estekisan jälkeen. Naisten pituudessa Kaipolan Vireen Sini Sanaslahti hyppäsi kauden parhaansa 603, joka on tämän hetken kauden kärkitulos pituudessa.
JKU:n Siiri Rainio juoksi uudeksi ulkoratojen ennätyksekseen 2.14,63. ”Juoksu meni ihan hyvin, 600-700 metriä tuli huvin, mutta etusuoran vastainen ja yksin juokseminen vähän verotti. Ensimmäinen kovavauhtinen kasisatanen, niin vaatii juoksuja alle, jotta saa matkavauhdin tuntumaan rennolta. Nyt pari viikkoa treeniä ja seuraava kisa on Lahden Motonet GP-kisassa”, Siiri kertasi tyytyväisenä juoksun jälkeen. Iloinen mies oli myös Viljami Kaasalainen 200 metrin juoksun jälkeen. ”Oli ihan sairaan hyvä kaarre, ylivoimaisesti paras mitä olen juossut. 120 metriä tuli tosi hyvin, mutta sitten lähdin vähän höntyilemään, kun nopeuskestävyys on parantunut. Ei ole ennen tullut noin rennosti alku, niin lähdin vähän turhaan puristamanaan ja hapot iskivät, aika hapokas vika 60 metriä. Tuli opittua kantapään kautta, että rentouden kautta. Nyt oli tosi kiva juosta. Kolme sadasosaa ennätyksestä eli näyttää aika hyvältä”, Saarijärven Juhannuskisoissa 400 metriä kokeillut Viljami kertoi. Harjulla nähtiin myös uusi Suomen ennätys, kun Alina Kinnunen (os. Mattila) hyppäsi N35 sarjan uudeksi ennätykseksi 166. Alinalla on hallussa JKU:n naisten seuraennätys 186, jota Sini Lällä on tänä kesänä jo uhannut pariinkin otteeseen. Seuraavan kerran Sini yrittää rikkoa Alinan seuraennätyksen 8.7. Harjulla, jolloin kilpaillaan Jyväskylän Motonet GP:n merkeissä. Jyväskylän GP-kilpailuun on myynnissä rajoitettu erä lippuja. Liput myynnissä vain ennakkoon https://www.motonetgp.fi/jyvaskyla/aikataulu-ja-paasyliput/.