Verso-tiimin blogi: Arjenhallinta ja itsenäistyminen osana urheilijana kasvamista

Olipas muuten hyvä saada tämmöinen aihe, niin tulee tämmöisiäkin asioita pohdiskeltua. Ehkä näin kesäloman alettua onkin hyvä miettiä, millaisella rytmillä kesää haluaa viettää vai haluaako siihen rytmiä sisällyttää ollenkaan ja heittää vain ranttaliksi. Koronakevät oli normaali keväästä todella poikkeava ja harjoitus- ja kisasuunnitelmat menivät oikeastaan kokonaan uusiksi. Joitain treenejä jouduttiin soveltamaan, mutta harjoittelu eteni kuitenkin hyvää vauhtia ja kunto saatiin nostettua uudelle tasolle. Koronan takia koulut suljettiin ja koulua käytiin noin kaksi kuukautta kotoa käsin. Etäkoulu oli aluksi itselleni vähän nihkeää, koska en pitänyt mitään tiettyä arjenrytmiä yllä ja tein kouluhommat vähän milloin sattui. Muutaman viikon totuttelun jälkeen arki alkoi kuitenkin rullata ja etäkoulu avasi oikeastaan vain enemmän mahdollisuuksia urheilulle, koska läsnäoloa tiettyihin aikoihin vaadittiin vähemmän ja opiskelu oli paljon itsenäisempää. Oli mahdollista käydä itsenäisten tuntien aikana esim. puntilla ja siirtää siten kouluhommat illemmalle. Kesäloman alettua rytmi itselläni ei hirveästi ole muuttunut, sillä syksyllä häämöttävät ylioppilas kokeet pitävät katseen kirjojen sivujen välissä.

Itselle kuitenkin suurin muutos arjessa oli muutto omilleni 2020 maaliskuussa. Ennen omille muuttoa asuin kotona Saarijärvellä, jossa ruuanvalmistuksesta vastasi pitkälti äitini ja pyykkejäkään ei tarvinnut itse pestä. Muutto oli ollut jo jonkin aikaa mielessä ja tämä vuosi tuntui sopivalta, koska käyn Jyväskylässä lukiota ja täysi-ikäisyyskin jo koputteli ovelle. Näin jälkeen ajateltuna ratkaisu tuntui oikealta, koska vanhassa lukiossani oli paljon sisäilmaongelmia, joidenka takia vierailin jatkuvasti sairastuvalla. Asun noin viiden minuutin pyörälenkin päässä Harjulta ja keskustaankaan ei sen pitempi matka ole. Ennen muuttoa en osannut kuvitella, miten paljon vastuuta ja hommaa yksin asumisessa on. Pakkohan se on myöntää, että kotona oli helppo asua äidin lihapatojen äärellä. Vuokrien ja sähkölaskujen maksaminen oli ihan uuttaa puuhaa, mutta hyvin kaikesta on selvitty… Ainakin suurimmaksi osaksi siis.

On myös myönnettävä, että ennen muuttoa en hirveästi ollut ruokia valmistanut ja ensimmäinen kuukausi taisi mennä makaroni-jauheliha-mössöä syödessä… Nykyään ruokalistaan kuuluu jo useita eri ruokalajikkeita, joista jokapäiväisessä käytössä on oma kuuluisa kanakastike riisillä. Arjen suunnittelu ja rytmittäminen on muotoutunut näiden arjen askareiden ympärille ja olen omaksunut uudet rutiinit jokapäiväiseen arkeeni. Kalenterin käyttö on myös tullut nyt tutuksi, kun oma isä ei ole joka hetki muistuttelemassa ja kuskaamassa milloin minnekin. Muutamia inhimillisiä töyssyjä itsenäistymisen matkan varrella on ollut ja varmaan vielä tulee olemaankin, avaimet on pari kertaa jääneet kotiin joskus kentälle ja välillä niitä on hippoksen pesäpallokentiltä haravoitu. Kesän tavoite olisikin pärjätä niin hyvin, että voisi oman assistentti/lääkärin/kokin/talonhoitajan palkata 😊 Paljonkohan sitä pitäisi hypätä, että tämä olisi mahdollista? Niin ja autokin ois kiva!

Tyypillinen päivä:

klo 8.30: Joka-aamuinen harmitus, kun herätyskello soi.

klo 9.00: Aamupala (paistettuja kananmunia, mysliä, leipää, maitoa)

klo 9–10.30: Chillailua ja valmistautumista reeniin

klo 11–13.00: Päivän päätreeni

klo 13–14: Nautiskellaan omatekoisesta gurmee ruuasta.

klo 14–16: Oleskelua kavereitten kanssa/ kauppakäynti. (Välipala)

klo 16.30: Päivällinen

klo 17–19: Mahdollinen toinen treeni

klo 19-21: Iltapuuhat ja paikkojen huoltoa.

klo 23.00: Unten maille.

Jonatan Kinnunen

Verso-tiimi on JKU:n huippu-urheilutiimi, jonka tavoitteena on, että jatkossa yhä useampi JKU:n urheilija kilpailee kansainvälisellä tasolla. Verso-tiimin urheilijoiden ja valmentajien parempia toimintaedellytyksiä on mahdollistamassa Hotelli Verso, Mehiläinen, Valmet, Samla Capital, Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto ja RockOn.