Finlandia Marathon Rantaraitilla 13.-14.9.

Viiden tapahtuman kokonaisus Finlandia Marathon järjestetään tänä vuonna perjantaina ja lauantaina 13.-14.9. Rantaraitilla ja Lutakonaukiolla. Finlandia Kävely starttaa perjantaina klo 18, Maratonviesti lähtee liikkeelle klo 17.30  ja illan pimentyessä juostava Valon Kymppi klo 20. Maraton ammutaan liikkeelle lauantaina klo 12 ja puolimaraton klo 15.15.  
 
Tapahtumaan on ilmoittautunut ennakkoon jo lähes 2500 osallistujaa ja jälki-ilmoittautuminen jatkuu lähes loppuun asti. Toista kertaa kahdeksan kertaa 5 km muotoisena järjestettävä Maratonviesti on kasvattunut selvästi suosiotaan. Ennakkoon on ilmoittautunut 37 joukkuetta ja yhteensä mukana on lähes 300 viestinviejää. Ilahdutavaa on, että myös rankalla täysmaratonilla on enemmän ilmoittautumisia kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Perjantain Valon Kympillä tehdään yhteistyötä Valon kaupungin kanssa ja juostaan erikoisvalaistuksessa. Lisäksi reitillä on musiikkia kaikilla matkoilla. Myös Lutakonaukion lavalla nähdään ohjelmaa ja kuullaan musiikkia ennen lähtöjä. 
 
Rantaraitti on pääosin varattu juoksijoiden ja kävelijöiden käyttöön, joten yleisöä pyydetään valitsemaan reittinsä tarkasti. Lauantaina samaan aikaan järjestettävä Ween Maan Wiljaa – tapahtuma lisää myös ruuhkaa alueella, joten paikalle pyydetään saapumaan jalan, pyörällä tai yleisillä kulkuneuvoilla.
 
Tapahtuman järjestämisestä vastaavat Keski-Suomen Liikunta ja Jyväskylän Kenttäurheilijat. Toimitsijoita on reitillä ja tapahtuma-alueella yhteensä noin 250.
 
Lisätietoja: www.finlandiamarathon.fi 
Ja pääsihteereiltä Jouni Vatanen p. 050-5524997 ja Markku Koistinen p. 040-7069195