Alisa ja Jonatan edustivat Suomea EYOF-kisoissa

Euroopan nuorten olympiafestivaalit eli EYOF-kisat järjestettiin Bakussa 21.-27.7. JKU:sta joukkueessa urheili Alisa Virtanen ja Jonatan Kinnunen. Ennen Bakuun suuntaamista Suomen joukkue oli Samorinissa valmistautumisleirillä, jossa tutustuttiin joukkueen kesken ja tehtiin viimeistelytreenejä Bakua varten. Alisa juoksi Bakussa 800 metriä hienosti kauden parasta vauhtiaan. Valitettavasti Alisan erä juoksi todella kovaa ja vaikka Alisan sijoitus oli viides alkuerissä, se ei aivan riittänyt finaaliin sillä kaikki aikavertailun kautta finaaliin juosseen menivät Alisan erästä. Muut alkuerät juoksivat hitaammin ja erien kaksi parasta menivät jatkoon heikommalla ajalla kuin Alisa. Alisa jäi lopulta finaalipaikasta vain 0,14 sekuntia. ”Kaikkeni yritin, mutta tänään ei ihan finaaliin riittänyt.”

Jonatan Kinnunen urakoi EYOF-kisoissa pituuden ja kolmiloikan. Pituuden karsinnassa askel ei meinannut osua lankulle ja tulokseksi jäi 642. ”Vähän nihkeetä oli. Juoksu pikkasen löysää. Loppua kohden alkoi löytyä, mutta toka ja kolmas molemmat niukasti yli (n. 1 cm).” Lauantaina Jonatanilla oli vuorossa vielä kolmiloikka, joka hypättiin suoraa loppukilpailuna. ”Ei oikein yöllä uni maistunut, varmaan joku vatsatauti päällä ku kävin kerran oksentaa yöllä joskus neljän aikoihin, mutta kyllä aamulla oli jo vähä parempi olo. Ja kisasta nyt ei paljoo hyvää jääny mieleen. Kahta ekaa ei saanu ees kasaan asti vietyä, toinen oli yliastuttu ja vika vaan ole semmonen runttaus.” Kolmiloikan finaalissa Jontun tulos 13,82 oikeutti 12:een sijaan.

Suomen joukkueessa moniotteluvalmentaja toimi JKU:n luottokoutsi Jesse Jokinen. ”Kokonaisuutena onnistuneet kisat Suomen yleisurheilujoukkueelta! Saldona kuusi mitalia ja kolme tiukkaa nelossijaa sekä paljon ennätyksiä. Ryhmähenki muotoutui hyväksi ja meininki oli iloinen ja kannustava koko reissun ajan. Yleisfiilis oli todella positiivinen! Hienoa porukkaa yli lajirajojen ja keskittyminen pysyi kivasti kilpailemisessa. EYOF-kisat ovat upea mahdollisuus nuorille päästä opettelemaan ja näkemään isojen kisojen meininkiä. Nuoret saivat arvokasta kokemusta arvokilpailuista, kuumissa olosuhteissa kilpailemisesta ja isona joukkueena reissaamisesta. Nämä kisat kasvattivat varmasti nuorten motivaatiota harjoitteluun ja oppia koutseilta, huollolta ja joukkuetovereilta. Olosuhteet olivat mielestäni hyvät, mutta pikkasen näkyi toimitsijoiden kokemattomuus yllättävissä tilanteissa. Pääasiassa hommat rullasi kuitenkin hyvin. Itselleni nämä olivat tähän mennessä isoimmat kisat missä olen ollut valmennusvastuussa ja sen huomasi kyllä normaalia hikisempinä kämmeninä.”