Espoo – Day 3

Tätä kirjoittaessani viimeinen Espoon kisapäivä on jo kisailtu. Kelit suosivat myös viimeisenä päivänä urheilijoita, vaikka pari sadekuuroa pääsi yllättämään, mutta nämä olivat lyhyitä. Pilvinen mutta lämmin sää teki kilpailemisesta muutenkin varmasti mielekkäämpää.

Mitaleita kolmantena päivänä tuli yhteensä 7. Alisa Virtanen otti kisojen toisen mitalin juostessa N16 1500metrillä kolmanneksi. Aika oli 4.46,48. Heti perään Lotta Mäkinen lähti hakemaan kisojen kolmatta kultaansa N17 1500metriltä, mutta edellisen päivän juoksut painoivat sen verran, ettei kärjen vauhtia aivan jaksanut mennä. Lotta sijoittui kuitenkin hienosti hopealla ajalla 4.41,85. M17 sarjan 1500metrillä nähtiin huikea loppukirikamppailu Eemil Helanderin ja Julius Mäkisen kesken. Eemil oli suunnitellut taktiikkansa kisaan fiksusti ja söi Juliuksen kovan kirin omalla pitkällä kirillään – aika 4.04,82. Eemilistä tuli näin kisojen triplakultamitalisti! N16 3-loikassa Wilhelmiina Harju ja N17 3-loikassa Laura Koivisto loikkivat molemmat pronssille. Wiltsun tulos oli 11.64 melko kovaan vastatuuleen ja Lauran 11.92PB myötäseen. Petäjäveden keisari Kristian Peltola väänsi M17 3-loikassa yllätyspronssin 13.54 parantaen enkkaansa 37senttiä. Viimeinen mitali meni Dani Lirkille M16 400m aidoissa. Dani juoksi ennätyksensä 58.48 ja pokkasi hopeaa.

Pistesijoja tuli seuraavasti. Arttu Ahola juoksi kuudenneksi M16 400m aidat 1.02,43. Luukas Saari loikkasi M16 3-loikassa viidennen sijan 12.60. Annika Ahonen otti viidennen sijan N16 seipäässä tuloksella 300.

JKU keräsi melkoisen potin Espoon kisoista. Mitaleita tuli niin paljon, että piti olla ihan tarkkana, ettei mene laskuissa sekaisin. Mitalimäärä koko reissusta oli 2+6+7 = 15 mitalia. Kalevan Malja pisteitä keräsimme yhteensä huikeat 103p, jolloin johtoasemamme Malja-taistelussa on nyt 334pistettä vastaan toisena olevan Turun Urheiluliiton 268p. Onnea vielä kaikille urheilijoillemme ja valmentajille itse kunkin mahtavista suorituksista! Seuraava Maljakisa on SM-ottelut parin viikon päästä.

Tuloksia:

http://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=48380

Kalevan Malja tilanne:

http://www.tilastopaja.eu/fi/db/seuraluokittelu.php?ID=2