Yleisurheilun nuorten SM-kisat jatkuvat – 16-17-vuotiaat Espoossa

Viime viikonloppu 19- ja 22-vuotiaiden SM-kisoissa oli JKU:n urheilijoilta erittäin onnistunut. Seuran urheilijat keräsivät kisoissa eniten mitaleita (13) ja Kalevan Maljan pisteitä (84), joiden ansiosta JKU siirtyi Turun Urheiluliiton ohi selvään 23 pisteen johtoon Kalevan Maljan kokonaiskilpailussa. Seuraavaksi ennätyksistä, mestaruuksista, mitaleista ja Kalevan maljan pisteistä kilpaillaan huomenna perjantaina alkavissa 16-17-vuotiaiden SM-kilpailuissa Espoon Leppävaarassa. Vanhemmat asettivat hyvän tavoitteen nuoremmille, joilla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet yltää vähintään samaan saaliseen. Espoossa kilpailee yhteensä 28 JKU:n nuorta urheilijaa.

Miehet 17v

17-vuotiaiden nuorten miesten sarjassa tulessa on kuusi kovaa nimeä. Katseet kohdistuvat erityisesti viime vuosina SM-kisoissa voitosta voittoon juosseeseen 17-vuotiaiden EM-kisojen estejuoksun kahdeksanteen Eemil Helanderiin ja samoissa EM-kisoissa hyvin urheilleeseen pika-aituri Juuso Peltolaan. Eemilillä on kisoissa edessä kova urakka, sillä hän starttaa kolmeen lajiin (1500 m, 3000 m ja 2000 m ej). Eemilin kolmen mestaruuden tavoittelussa hän saa kovan vastuksen ainakin sileillä juoksumatkoilla Tampereen Pyrinnön Julius Mäkisestä, joka on kehittynyt hienosti Julma-Juha Väätäisen valmennuksessa. Juuso lähtee 110 m aitoihin mestaruus mielessä tilastokakkosena. Aitojen lisäksi Juuso osallistuu 100 m:lle.

Tämän sarjan pojat Tuomas Seppänen, Valtteri Konttinen ja Kristian Peltola ovat hekin kehittyneet hyvin tälle kaudella, ja ovat kaikki valmiita parantamaan ennätyksiään ja nousemaan hyville sijoituksille. Tuomas starttaa kisoissa 800 ja 1500 m:lle, Valtteri 3000 m:lle ja Kristian hyppää pituuden, kolmiloikan sekä juoksee 100 m. Mukana on myös Teemu Laitinen elämänsä ensimmäisissä SM-kilpailuissa 100 m:n matkalla.

Naiset 17v

Tässä sarjassa JKU:lla on mukana ”vain” kolme urheilijaa, mutta he ovat sitäkin kovempia. Nuorten EM-kisojen estejuoksun finalisti Lotta Mäkisellä on edessään Eemilin tavoin kolmen kovan kestävyysmatkan urakka, kun hän asettuu 800 m:n, 1500 m:n ja 2000 m esteiden lähtöviivalle. Lottakaan ei tule pääsemään mestaruustaistossaan helpolla Nathalie Blomqvistin tarjotessa kovan vastuksen sileillä juoksumatkoilla, mutta hyvävireisellä Lotalla on mestaruudet mielessä, tottakai.

Kolmiloikkaaja Laura Koivisto on tähdännyt kuntonsa tulevaan viikonloppuun ja lähtee mitalijahtiin tilastokutosena. Loukkaantumisista toipunut Aino Viljanmaa on parantanut tänä kesänä ennätyksiään ja lähtee tavoittelemaan uusia ennätyslukemia 100 ja 200 m:llä.

Miehet 16v

16-vuotiaat poijjaat Arttu Peltola, Arttu Ahola, Vilho Happonen, Dani Lirkki muodostivat viime kesänä voitokkaiden pika- ja aitaviestijoukkueiden rungon SM-viestien 15-vuotiaiden sarjassa ja ovat nyt taistelemassa henkilökohtaisesta SM-menestyksestä vuotta vanhempina. Ahola juoksee 100 m, 110 m aj ja 400 m aj, Peltola kirmaa satasen, pika-aidat ja hyppää pituuden, Happosen lajeina ovat 200 m, 400 m ja keihäs, kun taas Lirkki on valinnut lajeikseen 100 m, 400 m aj ja pituuden. Lisäksi Luukas Saari lähtee kolmiloikkaan hyvässä kunnossa yllätysvalmiina tilastokutosena.

Naiset 16v

16-vuotiaiden nuorten naisten sarjaan JKU:lta lähtee kilpailemaan peräti 14 nälkäistä urheilijaa, joilta on lupa odottaa paljon. Tästäkin sarjasta löytyy 17-vuotiaiden EM-kisakävijä, kun keskimatkuri Alisa Virtanen starttaa kolmelle hapokkaalle matkalle (400 m, 800 m ja 1500 m). Moukarinheittäjä Aada Koppelikin rikkoi 17-vuotiaiden EM-kisarajan, mutta ei tällä kertaa vielä päässyt kisoihin, joten hän lähtee nälkäisenä tilastokakkosena taistelemaan jopa mestaruudesta. Kalevan Kisojen karsinnassa ennätyksensä tehneellä, myös sarjansa tilastokakkosena kolmiloikkaan lähtevällä Wilhelmiina Harjulla on hänelläkin ”pahat mielessä”, eikä tule päästämään kilpakumppaneitaan helpolla. Leipälajiensa lisäksi Aada kilpailee myös kuulassa ja Wilhelmiina pituudessa.

Edellä mainittujen lisäksi mukana on monia mielenkiinnolla seurattavia. Mitä tekeekään nousukuntoinen tuore JKU:lainen Johanna Kulmala 200 ja 400 m:llä, tai Kuortaneen urheilulukiossa Petteri Piirosen opissa talven harjoittellut Olivia Lähdesmäki keihäässä? Kuntoaan huolellisesti SM-kisoihin virittänyt Emmi Pennanen on varmasti kova sana 400 m:n aitajuoksussa ja kolmiloikassa. Annika Ahonen kamppailee seiväshypyssä vähintään pistesijasta ja monipuolisella Camilla Forsbergilla on tasaisessa kiekkokilpailussa mahdollisuudet vaikka mihin. Camillan lajivalinnat eivät ole ihan perinteisiä, kun kiekonheiton lisäksi hän kilpailee molemmilla aitajuoksumatkoilla.

Camillan lisäksi Team Happy -valmennusryhmästä on mukana neljä iloista tyttöä. Lilli Kärkkäinen, Siiri Salo, Ada Zitting ja Vilma Lehtoranta ovat mukana kovin tavoittein. Ryhmästä Vilma ja Ada tavoittelevat uutta sekuntilukua 100 m matkalla ja Ada on valinnut muiksi lajeikseen 100m aj ja 200 m. Siiri starttaa leipälajiinsa 200 m:lle ja Lilli juoksee pika-aidat ja hyppää kolmiloikan. Tämän sarjan kolmiloikka onkin vahva laji JKU:laisittain, kun Wilhelmiinan, Emmin ja Lillin lisäksi loikkaan osallistuu nousukuntoinen Beda Salmi. Yllätysvalmis on myös Nea Huvila, joka kilpailee uransa ensimmäisissä SM-kisoissa 100 ja 200 m:llä.

Kilpailut alkavat huomenna perjantaina klo 13. Kisojen Live-tulospalvelu löytyy seuraavasta linkistä:

http://live.time4results.com/yu/2018/sm1617/

Kilpailuiden osallistujat löydät täältä:

http://www.kilpailukalenteri.fi/?cs=25&nid=21135