Miika Takala ottaa vastaan Finlandia Marathonin haasteen

Lauantaina 14.9. juostaan perinteinen Finlandia Marathon Jyväsjärven ympäristössä.

Kotikaupungin värejä kisaan lähtee puolustamaan JKU:n Miika Takala. JKU lähti Takalan matkaan viimeistelylenkille.

Sora rahisee kenkien alla. Laihan maratoonarin askel iskeytyy rytmikkäästi maahan Palokkajärven rantapolulla. Menossa on Miika Takalan viimeinen pitkä 35 kilometrin mittainen harjoitus ennen Finlandia Marathonia.

Finlandia Marathonin yhteydessä juostaan tänä vuonna myös maratonin Suomen mestaruudesta. Päivämäärä on merkitty Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustavan Takalan kalenteriin yhdeksi kauden päätavoitteeksi.

SM-mitalien ohella Takalalla riittää kisaan muitakin tavoitteita. Hän haluaa antaa näyttöjä Urheiluliiton suuntaan ensi kesän EM-maratonia varten.

– Finlandia Marathonin reitti on yksi Suomen nopeimmista. Korkeuseroa Jyväsjärveä kiertävällä Rantaraitilla on tuskin kymmentä metriä. Omakin maratonennätykseni on juostu kyseisellä reitillä.

Finlandia Marathonilla tavoitellaan tänä vuonna uutta osallistujaennätystä, 3000 juoksijaa. Kestävyysjuoksussa tuntuu olevan nyt vetoa, minkä myös Takala on huomannut.

– Kuntojuoksijoiden määrä on lenkkipoluilla silminnähden lisääntynyt. Itsekin tiedän monia tuttuja lähipiiristäni, jotka ovat päättäneet ottaa Finlandia Marathonin tavoitteekseen.

Kohta jo vuosikymmenen ajan Suomen huipun tuntumassa juossut Takala on jälleen yksi SM-maratonin mitaliehdokkaista. Viime vuosina mestaruudet ovat menneet lajia hallinneelle kenialaiselle Lewis Korirille, jolla on edustusoikeus SM-kilpailuihin. Korir on ilmoittautunut myös tämän vuoden kilpaan. Kotimaisista kilpakumppaneista moni sen sijaan loistaa poissaolollaan erinäisistä syistä.

– Iso osa kansallisen tason huippujuoksijoista päätti uransa viime kauteen ja loput jäljellä olevista aktiivijuoksijoista on puolestaan asettanut syksylle muita tavoitteita, Takala selvittää.

Kuntoilubuumista huolimatta Suomen kestävyysjuoksun taso on jäänyt kapeaksi, ja se harmittaa myös Takalaa – ihan lajin tulevaisuudenkin kannalta. Lajikulttuuri tuppaa väistämättä näivettymään, kun nuorisolle ei löydy riittävästi esikuvia eikä kiritystä.

Edelliskerran maratonin Suomen mestaruuksista juostiin Jyväskylässä vuonna 2009. Silloin kilpailun vei nimiinsä Korir juuri ennen hopealle sijoittunutta Takalaa.

– Suomen mestaruus minulta puuttuu. Lähellä se on ollut useammankin kerran, mutta vielä se ei ole osunut kohdalle. Korir on kuitenkin jälleen kilpailun ainoa voittajasuosikki, Takala toteaa.

Mitaleita ei kuitenkaan jaeta pelkkien tilastojen perusteella. Jokaisen maratonille osallistuvan taivallettavana on 42 kilometriä ja vielä 195 metriä siihen päälle. Pitkälle matkalle mahtuu monta mutkaa ja vaikeutta ennen kuin maalivaate armahtaa urakasta selvinneet.

Vaikeuksia on Takalankin kauteen mahtunut. Heinäkuun lopussa käydyissä Kalevan Kisoissa Takala juoksi yhden päivän palautuksella kaksi matkaa, 10 000 m ja 5000 m. Tuplaaminen kuumassa hellekelissä muodostui niin rankaksi urakaksi, että siitä palautuminen kesti yllättävän pitkään.

– Juoksu ei tuntunut kulkevan mihinkään kolmeen viikkoon. Vähällä olin jo luopua toivosta Finlandia Marathonin suhteen, Takala muistelee.

– Maraton on kuningasmatka. Siihen pitää suhtautua asiaan kuuluvalla kunnioituksella. Ehjä maratonsuoritus vaatii hyvän valmistautumisen, eikä matkaan voi lähteä hetken päähän pistosta.

Takalan mukaan maratonilla mitään ei saa ilmaiseksi. Nappisuoritus on monen tekijän summa: maratoonarin pitää selviytyä lukuisista epävarmuustekijöistä, kuten edeltävien päivien tankkauksesta, oikean vauhdinjaon suunnittelusta sekä kisan aikaisesta energian nauttimisesta.

– Pelkästään henkisen latauksen vuoksi maratonia ei voi yrittää kovin montaa kertaa vuodessa. Ehkä siksi minulla on maratoniin eräänlainen viha-rakkaussuhde, Takala puntaroi.

Takalan 35 kilometrin lenkki lähenee loppuaan. Samalla vauhdilla maraton sujahtaisi karvan verran päälle kolmen tunnin. Vauhti on sen verran kova, että kuntoilijalla on vaikeuksia pysyä mukana. Kovakuntoiselle maratoonarille siinä on kuitenkin vielä kiristämisen varaa.

– Hyväkään ratakunto ei suoraan siirry maratonille. Maraton vaatii runsaasti pitkiä lenkkejä, jotta jalat tottuisivat maratonjuoksun aiheuttamaan iskutukseen, kokenut juoksija tietää.

– Perinteisesti maratoonarit tekevät myös runsaasti pitkiä kilpailuvauhtisia treenejä. Itse en kuitenkaan ole niin kova maantiejyrä, että sellaiset sopisivat omaan valmistautumiseeni. Lähestyn matkaa enemmän herkkyyden kautta, vaikka viikoittaiset kilometrimäärät nousevatkin huomattavasti kesän ratakauteen verrattuna.

– Kotikisa kyllä motivoi antamaan kaikkensa. Toivottavasti reitin varrella nähdään runsaasti katsojia. Kova kannustus antaa juoksijalle kummasti lisäpotkua, kun omat voimat alkavat ehtyä, Takala toivoo.

Finlandia Marathon juostaan lauantaina 14.9. Jyväsjärven maisemissa. Kilpailukeskuksena toimii Kuokkalan Graniitti. Finlandia Kymppi starttaa klo 12, Marathonin lähtö tapahtuu klo 12:30, ja 1/2-Marathonin juoksevat lähtevät matkaan klo 15:15. Tapahtuman järjestelyistä vastaa Keski-Suomen Liikunta yhteistyössä Jyväskylän Kenttäurheilijoiden kanssa.

Finlandia Marathonista lisää: http://www.finlandiamarathon.fi/