SM-hallit 17.-18.2. Tampereella – JKU puolustaa Kultaista Juoksijaa

Viikonloppuna ratkaistaan Tampereella SM-hallien Suomen mestaruudet ja Kaustisella talviheittojen mestaruudet moukarinheitossa. JKU oli viime vuoden halli SM-kilpailuissa paras seura ja voitti Kultaisen juoksijan ennätyspistein. Tänä vuonna lähdetään siis taistelemaan siitä, että Kultainen Juoksija jää Jyväskylään. JKU:n joukkueen koko on yhteensä 29 urheilijaa.

Valmennuspäällikkö uskoo urheilijoiden venyvän huipputuloksiin

Valmennuspäällikkö Otto Kilpi lähtee luottavaisin mielin Tampereelle: ”Yleistaso urheilijoilla on ollut aika pirteä alkukaudesta, joten toivotaan, että sama vire jatkuu ja urheilijat pääsevät jopa ylittämään itsensä. Toki aina yksittäisiä loukkaantumisia ja muita haasteita urheilijoilla saattaa olla, mikä vaikuttaa myös kokonaisuuteen seuran kannalta. Uskon kuitenkin, että saamme hyvää tulosta aikaan koko joukkueen voimin.”

Ennakkoasetelman perusteella JKU tulee olemaan jälleen vahva juoksumatkoilla, erityisesti pikamatkoilla. Miesten 400 metrillä Viljami Kaasalainen ja Konsta Alatupa kohtaavat muut haastajat ja toisensa. Miehet ovat olleet vakuuttavassa kunnossa alkukaudella ja kumpikin juoksi Norjan PM-halleissa uuden ennätyksensä 400 metrillä. Millaista vauhtia Tampereella nähdään ja alittuuko maaginen 47 sekunnin raja? Alatupa ja Kaasalainen juoksevat myös 200 metriä viikonloppuna.  

Pikamatkoilla naisista Aino Pulkkinen ja Anniina Kortetmaa ovat vahvoja kandidaatteja mitaleille sekä 60 että 200 metrin matkoilla. Pulkkinen jättää hallikaudella 400 metrin juoksut väliin ja on keskittynyt nopeuden hakemiseen, mutta Kortetmaa triplaa henkilökohtaiset juoksumatkat viikonloppuna juoksemalla myös 400 metriä.

Aiturit kamppailevat mestarudesta

Naisten pika-aidoissa Nooralotta Neziri kohtaa Reetta Hurskeen. Aitureiden kamppailu voitosta tulee varmasti Tampereellakin olemaan tiukka. Hurske lähtee pienoisena ennakkosuosikkina oman kotiyleisönsä edessä, mutta tuloskunto Hurskeelta on vielä mysteeri. Neziri on juossut tasaisesti hieman päälle 8 sekuntiin ja Tampereella varmasti 8 sekunnin alitus on mielessä. Miesten pika-aidoissa Elmo Lakka, Santeri Kuusiniemi ja Ilari Manninen kohtaavat toisensa ensimmäisen kerran tämän kauden aikana. Lakka havittelee paikkaa MM-kilpailuihin Glasgow´hun, joten jokainen juoksu, aika ja sijoitus ovat tärkeitä rankingpisteiden keräämisessä.

Eemil Helander juoksee Tampereella 3000 metriä. Viime kesän U23 EM-hopeamitalisti ja Kalevan kisojen mestari 5000 metriltä lähtee varmasti 3000 metrille kovin tavoittein. Nuorten U23 EM-kilpailuissa 400 metrin aidoissa juossut Heidi Salminen on mitalikandidaatti 300 metrin aitajuoksussa Tampereella.

Moukarinheiton talvi SM-kisat samaan aikaan SM-hallien  kanssa

Sunnuntaina 18.2. Kaustisella jaetaan moukarin Suomen talvimestaruudet niin nuorten kuin yleisen sarjan urheilijoille. Mukana on yhteensä seitsemän JKU:n heittäjää, kuten Aada Koppeli, Emmi Mäkäläinen (N19) ja Valtteri Paksuniemi (M17).

SM-hallien osallistujalistat ja aikataulu: https://kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=33906

Moukarinheiton talvimestaruuskisan osallistujalistat ja aikataulu: https://kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=33943

 

artikkelikuva: Vesa Koivunen

tekstin kuva: Esa Jokinen