Nuorten SM-hallit Oulussa, JIM-kisat ja SAUL:n SM-ottelut Jyväskylässä

Nuorten SM-hallit kilpaillaan 24-26.2. Oulussa. JKU:lta on ilmoittautunut mukaan yhteensä 31 urheilijaa, joista monella on useampi laji urakoitavana viikonlopun aikana. Urheilijat hakevat Oulusta menestystä ja ennen kaikkea pyrkivät tekemään ennätyksiään. Osa kentälle astelevista nuorista oli kilpailemassa jo viime viikonlopun SM-kilpailuissa Helsingissä, kuten esimerkiksi Helsingissä pronssille kolmiloikassa yltänyt Laura Koivisto.

Kun Oulussa kamppaillaan nuorten Suomen mestaruuksista, kisailee lapset ja aikuiset Jyväskylässä JIM-kisojen ja masters-urheilijoiden SM-halliotteluiden merkeissä. JIM-kilpailuissa on sarjoja 9-vuotiaasta aina yleiseen sarjaan asti. Samaan aikaan kentällä ottelee kymmeniä masters-urheilijoita, jotka kamppailevat Suomen mestaruuksista.

Lisäksi perjantaina 24.2. heitetään kiekon talvi SM-kilpailu Lahdessa, jossa mukana on 5 JKU:n heittäjää.

SM-hallien ilmoittautuneet ja aikataulu: https://www.kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=31812

JIM- ja masters SM-otteluiden ilmoittautuneet ja aikataulu: https://kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=31841

Kiekon talvi SM-kilpailuiden ilmoittautuneet ja aikataulu: https://kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=31846

 

artikkelikuva: Heidi Lehikoinen