Kalevan kisojen kolmantena päivänä seitsemän mitalia Jyväskylään

Kolmannen päivän mitalisateen aloitti Eemil Helander voittamalla hopeaa miesten 5000 metriltä. ”Lämpimät olosuhteet toivat oman haasteensa kisaan ja päätin säästää viimeisen vaihteen loppuun. Se toimi tänään kyllä hyvin, vaikka aivan ei kiri riittänyt voittoon. Joka tapauksessa olen suoritukseen tyytyväinen ja huomenna on luvassa tiukkaa vääntöä esteiden merkeissä”, Eemilin aika vitosella oli 14.29,53. Otto Kaario täydensi JKU:n pistesaalista sijoittumalla seitsemänneksi ajalla 14.41,36.

 

Naisten korkeushypyssä päästiin jännittämään koko rahan edestä. Sini Lällä hyppäsi ennätyksensä 186 ja sijoittui toiseksi. Tiukan kisan voiton vei Heta Tuuri tuloksella 186, mutta paremmalla kirjanpidolla kuin Sini Lällä. ”Ihan mahtava tunnelma ja oli tosi hyvä fiilis hypätä ja saatiin Hetan kanssa hyvä kisa aikaan. Vihdoin tuli myös se koko kesän jahdattu enkka, niin hopee ei oo häpee”, Sini iloitsi ennätystä ja mitalia.

 

Miesten pika-aitojen voiton vei odotetusti Elmo Lakka. ”Kesän parasta fiilistä verkassa ja ei ollut huonoja juoksuja nuokaan. Alkuerä oli rennompi ja finaali saamaa tasoa kuin viime vuonna eli kunto ei ole kaukana. Voisin juosta vielä loppukaudesta kisoja, mutta keskustelen vielä ensiksi valmentaja Haapakosken kanssa”; Elmon aika finaalissa oli 13,70. Ilari Manninen taisteli hopealle kovien aitakolhujen saattelemana ajalla 14,25. Seitsemänneksi sijoittui Miska Sundberg 15,66 ajalla. Juuso Peltola törmäsi alkumatkassa aitaan ja finaalijuoksu jäi kesken. Juuso sivusi alkuerässä ennätystään 14,56.

Kolmannen päivän huipensi naisten ja miesten sataset. Naisten satasen mestaruuden vei Lotta Kemppinen 11,62, mutta JKU:n naiset valloittivat muut palkintosijat. Anniina Kortetmaa kiihdytti hopealle ajalla 11,71. ”En muista lähdöstä mitään. Lopussa näin sivusilmällä, kun Nooralotta oli tulossa ohi ja päätin yrittää loppuun asti. Alkuerässä sain ihan hyvän startin ja kiihdytys oli hyvä. Alkuerässä juoksu myös pysyi rentona loppuun asti. Aika oli kauden tähän asti paras 11,62”, Anniina iloitsi mitalista, mutta harmitteli ettei pystynyt juoksemaan finaalissa ennätystään. Pronssin nappasi Nooralotta Neziri vain neljä sadasosaa Anniinaa heikommalla ajalla 11,75. ”Hyvä fiilis. Tämä oli taistelu ja saavutin vähimmäistavoitteet. Olin tosi väsynyt, kun tämä oli kuudes juoksu viiteen päivään. Nyt on kyllä tosi tyhjät jalat. Alkuerä oli rento, mutta finaali tuntui paremmalta. Tässä oli enemmän ytyä. Olen tyytyväinen, koska oli aika tasasta ja pystyin olemaan se, joka voitti pronssin”, Nooralotta kertoi palkintojen jakoa odottaessa. Miesten satasella Viljami Kaasalainen veti pisimmän korren ja voitti mestaruuden 10,35 ajalla. ”Tuntuu hemmitin hyvältä. Tavallaan oli yllätys, mutta toisaalta aina kun on viivalla pitää lähteä voittamaan. Tai no aina lähden voittamaan, mutta olen realisti ja tiesin, että tänään voitto ei tule helpolla. Harmi, kun ei ollut enempää tuulta. Tuohon kun olisi saanut +2,0 m/s myötätuulta selän taakse niin SE:kin olisi voinut olla lähellä. En olisi aamulla uskonut tätä. Huomenna vielä kakkonen. On ihan hyvä fiilis lähteä kakkosta juoksemaan.  On kyllä aika pitkä viikko, kun PNG:ssä tiistaina oli kaksi juoksua täysillä, mutta kyllähän sitä nyt jaksaa”, Antti Mero seniorin valmentama Viljami jutteli palkintojenjaon jälkeen. Nuori Arttu Peltola paransi alkuerissä ennätyksensä lukemiin 10,68 ja selvitti tiensä finaaliin. Finaalissa Arttu oli seitsemäs ajalla 10,79.

Kaikki tulokset https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=77900