Jyväskylän Motonet GP:n lajit on nyt vahvistettu, uutuutena lajiohjelmassa naisten 3-ottelu

Ottelijanaiset mittaavat tasoaan 3-ottelussa

Kärkiottelijat pääsevät ottamaan mittaa toisistaan Harjun stadionilla harvemmin kilpaillussa 3-ottelussa, jossa lajeina on tällä kertaa 100m aidat, korkeus ja 200m. Kilpailuun on kutsuttu 2020 EM-rajan rikkoneet ottelijat, vaikka EM-kilpailut tältä vuodelta peruttiinkin. Mukana ovat MM-Dohassa 7-otteluun osallistunut ja kaikkien aikojen tilasto 3. Maria Huntington, Universiadivoittaja Miia Sillman ja kaksoset Jutta ja Hertta Heikkinen. Ottelijanaiset juoksevat pika-aidat ja 200 metriä omana eränään, mutta korkeudessa he osallistuvat samaan kilpailuun lajin erikoisnaisten kanssa.

Aikuisten ja nuorten maajoukkueet kisaavat toisiaan vastaan viestissä

Jyväskylässä nähdään viestijuoksunhuuma, kun aikuisten maajoukkue saa vastaansa N19 sarjan maajoukkueen 4×100 metrin viestissä. Naisten viestijoukkue hioo vaihtojaan syksyn Ruotsi-otteluun ja N19 sarjan pikajuoksijat harjoittelevat kapulan liikuttamista mahdollisia U20 MM-kilpailuita varten.

Jyväskylä panostaa palkintorahoihin ja olosuhteisiin

Jyväskylän GP-kilpailuissa on tänä vuonna jopa 13 B-lajia ja kaksi A-lajia. Tämä tarkoittaa kisajärjestäjältä huomattavaa panostusta palkintorahoihin. A-lajeissa (naisten ja miesten pika-aidat) palkintorahoja jaetaan neljälle ensimmäiselle toisen juoksun perusteella 1. 800€, 2. 600€, 3. 400€ ja 4. 200€. B-lajeissa sijoituksista on jaossa seuraavat rahapalkinnot 1. 400€, 2. 300€ ja 3. 100€.Vaikka kilpailuiden järjestäminen ilman yleisöä aiheuttaakin kilpailun budjettiin loven ja urheilijoille ei pystytä tiukentuneen budjetin takia maksamaan matkakorvauksia eikä starttirahoja, niin terävimmälle kärjelle halutaan kuitenkin tarjota majoitus ja ruokailut, jotta eväät kovan tuloksen tekemiseen säilyy.

Jyväskylässä halutaan tarjota urheilijoille mahdollisimman hyvät olosuhteet. Pikajuoksut ja hypyt pyritään järjestämään myötätuuleen ja vaikka yleisöä ei Harjulle pääse, niin henkilökohtaisille valmentajille varataan paikat suojattiensa suoritusten ajaksi katsomosta. Yleisön puuttuessa kisafiiliksen luominen on tällä kertaa urheilijoiden vastuulla ja Jyväskylässä pyydetään kanssakilpailijaa kannustamaan kaveria kohti uusia ennätyksiä.  Yleisölle on tarjolla huippuyleisurheilua Harjulta YLE:n kahden ja puolen tunnin kisalähetyksen muodossa.

Lajiohjelma 8.7.

Miehet: 100m, 1500m, 5000m, 110m aidat, 400m aidat, pituus ja moukari.

Naiset: 200m, 1500m, 100m aidat, 400m aidat, korkeus, 3-loikka, moukari ja 3-ottelu.

Lisälajit: naiset 4x100m, M/N 100m kelaus ja M/N 400m kelaus.

Alustava aikataulu julkaistaan toukokuun aikana kisasivuilla www.motonetgp.fi/jyvaskyla. Urheilijoiden ilmoittautuminen tapahtuu Kilpailukalenteri.fi kautta. EM-tason urheilijat (2020 EM-kisarajan 2019-7.72020 rikkoneet urheilijat) voivat tiedustella majoitusta Tanja Niemeltä (tanja.niemi@jku.fi).

Kuva: Reetta Mäkinen