Hantasta, Anniinasta ja Eemilistä tuplamitalistit!

Kalevan kisojen viimeisenä kisapäivänä JKU:laiset urheilivat superpäivän ja kartuttivat JKU:n Kalevan kisojen mitalitilin yhdeksään mitaliin, joka on JKU:n Kalevan kisa – mitaliennätys! Neljäntenä kisapäivänä Eemil Helander kiri hopealle 5 000 metrillä vahvan viimeisen 600 metrin vedon ansiosta. Tämän myötä Eemilistä tuli Kalevan kisojen tuplamitalisti, mikä on todella kova suoritus nuorelta 18-vuotiaalta kestävyysurheilijalta. Otto Kaario juoksi 5 000 metriä aikaan 15.24,61 ja oli kilpailun 14s. Naisten 200 metrillä JKU:n naiset Hanna-Maari Latvala ja Anniina Kortetmaa juoksivat iltapäivän alkueristä helposti illan finaaliin. Illan finaalissa Anniina ja Hantta kävivät kovan taistelun mestaruudesta ihan kalkkiviivoille saakka. Hantta oli lopussa vahvempi ja vei mestaruuden, vaikka Anniina tulikin kaarteesta ulos todella hyvällä askeleella. Hantan voittoaika oli 23,78 ja Anniinan hopea-aika oli 23,84. Mestaruuteen ylsi tänään myös Elmo Lakka 110 metrin aidoissa ajalla 13,70. Elmo juoksi alkuerissä ajan 13,57. Miesten pika-aitojen finaalissa nähtiin jopa neljä JKU:laista. Ilari Manninen juoksi pronssille ajalla 13,31, Juuso Peltola neljänneksi ajalla 14,90 ja Miska Sundberg täydensi JKU menestyksen sijoittumalla viidenneksi ajalla 15,07. Naisten 800 metrillä Heini Ikonen oli jo hetken kiinni pronssissa kunnes Viola Westling taisteli viimeisellä 20 metrillä Heinin ohi. Heinille neljäs sija ja uusi ennätys 2.11,25. Samaisessa finaalissa vasta 17-vuotias Alisa Virtanen juoksi yhdeksänneksi ajalla 2.14,85. Miesten kolmiloikan finaalissa Juho Nieminen venytti 14,85 ja tuloksena hienosti seitsemäs sija.