Jaakko Niemiselle ja Eemil Helanderille hopeaa SM-maantieltä

Kuvassa Jaakko Nieminen (vas.), Hannu Granberg ja Aki Nummela.

Jaakko Nieminen veti suurimman osan kisasta, mutta ei pystynyt vastaamaan Lahden Ahkeran Hannu Granbergin rytmin muutokseen 18 kilometrin kohdalla, Nieminen kertoo Suomen Urheiluliiton tiedotteessa. Eemil Helander kävi kovan kiri kamppailun Joensuun Katajan Mika Kotirannan kanssa. Viimeiset kolme kilometriä parivaljakko päästeli noin yhdeksään minuuttiin, mutta viimeisellä 50 metrillä Kotirannan loppukiri puri.

Loukkaantumisista toipunut Emma Rainio juoksi hienosti N17 sarjan seitsemänneksi ja paransi Jyväskylässä talvijuoksuissa juoksemaansa 10km aikaa yli puoli minuuttia, ennätyksen nyt ollessa 40:18. SM-maantiellä uudet ennätykset pinkoi myös Jonathan Kilpelä (1.12.12), Elina Heikkinen (1.25.10), Lasse Eini (35.41), Eemil Helander (31.53) ja Valtteri Konttinen (35.10). Kestokoutsi Antero Liukkonen on tehnyt jälleen hyvää työtä valmennettaviensa, Jaakon, Jonathanin, Valtterin ja Elinan kanssa kun ennätykset vain paukkuu!

Kaikki tulokset.