TJIG-kovia kisoja, kavereita ja ryhmähenkeä!

Järjestyksessään 25. Tampere Junior Indoor Gamesit kilpailtiin 8.–10.3. reilun 1700 urheilijan voimin. JKU järjesti kisoihin jo perinteikkään TJIG-reissun bussikyyteineen ja hotellimajoituksineen.  T12 pituuden pronssimitalisti Nea Koppelin mukaan parasta kisareissussa on hyvä ryhmähenki, kun kaikki kannustaa kaikkia ja onnistumiset.

-Kokonaisuudessaan TJIG-tapahtuma on tosi hyvä, Koppeli kehuu mitali kaulassaan.

Pihla Tiihonen juoksi 13-vuotiaiden tyttöjen 60 metrin alkuerissä uudeksi ennätyksekseen 8,26 ja sijoittui finaalissa toiseksi.

-60 metriä onnistui hyvin. Siinä oli hyvä lähtö ja loppuaika, Tiihonen kertoi.

Vaikka ennätykset ja mitalit ovat urheilijoille tärkeitä, niin TJIG-reissussa olennaista on myös uusien kaverien saaminen ja vanhojen tuttujen näkeminen yli seurarajojen.

-On täällä ihan kivaa ollut, lukuun ottamatta aitajuoksua, jossa tuli varaslähtö ja jouduin pihalle. Muuten on ollut kivaa ja mitalejakin on tullut. Tää oli mulle nyt neljäs TJIG-reissu. Täällä on kovatasoisia kilpailuja ja näkee kavereita muistakin seuroista, lähes jo TJIG konkari Lassi Nalkki jutteli viikonlopun kisaurakan jälkeen. Lassi voitti P14 kolmiloikan ja oli pituudessa kolmas.

Vaikka kisapäivät ovatkin pitkiä, (lauantaina yli 10h ja sunnuntaina reilu 8h)TJIG-kisareissu on aina mielekäs niin urheilijoille kuin valmentajille.

-Hienot kisat! Oon kiertänyt lajipaikalta toiselle ja tsempannut tyttöjä hyviin tuloksiin. Viikonlopun päätehtävä on ollut kannustaminen ja hyvän kisafiiliksen luominen. On ollut myös kiva huomata, että muutamat vähän vähemmän kisanneet urheilijat lähtivät tänä vuonna mukaan hakemaan uusia kokemuksia vähän isommista kisoista. Vaikka urheilijoille nämä kisat ovat jännät, mutta niin ovat myös valmentajalle. Oon jännännyt katsomossa tyttöjen suorituksia, kertoili Treenitiikerit-ryhmän vastuuvalmentaja Rebekka Rekola.

JKU keräsi yhteensä 16 mitalia (3+8+5) viikonlopun kisoista 

Kultaa

N17 pituus 549 Wilhelmiina Harju

P14 800m 2.17,18 Luukas Kontro

P14 3-loikka 11,49 Lassi Nalkki

Hopeaa

N17 300m aj. 46,19 Emmi Pennanen

T15 4x80m aj. 49,51 Hilma Kinnunen, Alisa Seilonen, Minea Vertala, Mimosa Teerijoki

T14 60m 7,94 Hilma Kinnunen

T13 60m 8,32 Pihla Tiihonen

P12 kuula 9,46 Valtteri Paksuniemi

T11 pituus 440 Essi Suni

T11 1000m 3.34,97 Olivia Puranen

P10 kuula 8,20 Onni Erkkilä

Pronssia

M17 300m aj. 43,81 Juho Koivisto

P14 3-loikka 10,64 Luukas Kyrönlahti

P14 pituus 537 Lassi Nalkki

T13 4x100m 53,85 Pihla Tiihonen, Cristine Kuusisto, Eevi Ylitalo, Nea Koppeli

 

T12 pituus 465 Nea Koppeli