Toukokuun kisoissa tehtailtiin ennätyksiä

Kesän yleisurheilukausi avattiin tiistaina Harjulla hyvissä olosuhteissa ja ennätyksellisissä merkeissä. Illan aikana nähtiin peräti yhdeksän uutta Keski-Suomen piirinennätystä. 

Harvoin juostulla 150 metrin matkalla tehtailtiin ennätyslukemia uusiksi. JKU:n Emma Koistinen juoksi ennätyksekseen 18,46, joka on sekä N19- että N22-sarjojen uusi piirinennätys. Äänekosken Urheilijoiden Aino Pulkkinen sijoittui samassa juoksussa kolmanneksi ja juoksi samalla N17 sarjan uusiksi PE-lukemiksi 18,54. Juoksun voitti JKU:n Ida Aidanpää mainiolla ajalla 18,38, joka on samalla Keski-Suomen piirin kaikkien aikojen tilastossa toiseksi kovin aika.

P15-sarjassa kilpaileva Jesse Väyrynen JKU kellotti 150 metrillä uuden piirin ennätyksen 17,27. Miesten puolella saman seuran Valtteri Ahtamo avasi kilpailukautensa hienosti 150 metrillä ajalla 16,65, joka nousee Kesyn kaikkien aikojen tilastossa sijalle kolme.

Myös miesten 300 metrillä nähtiin hurjaa vauhtia. Mainiossa iskussa oleva JKU:n Juho Kaihlajärvi paransi entistä ennätystään seitsemän kymmenystä ja pysäytti kellot aikaan 34,83.  Kaihlajärvi kilpailee seuraavan kerran lauantaina 200 metrin matkalla ja pikaviestissä Slovakiassa, jossa JKU:n miesten ja naisten yleisurheilujoukkueet kisaavat seurajoukkueiden Eurooppa-cupissa.

T11-sarjassa kilpaileva Alisa Seilonen aitoin 60 metrin aitojen uudeksi piirinennätykseksi 10,29.

Myös kenttälajeissa tehtailtiin uusia Keski-Suomen piirinennätyksiä. Pihtiputaan Tuiskun Matti Kahilainen pukkasi kuuden kilon kuulaa M19-sarjassa lukemiin 16,53. Äänekosken Urheilijoiden Arttu Mattila ponnisti korkeudessa uudeksi P14-sarjan ulkoratojen ennätykseksi 190.  JKU:n T15-sarjan Assi Jämsen paransi kiekonheiton ennätyslukemiaan lähes kaksi metriä tasalukemiin 45,00.

Toukokuun kilpailujen tulokset: http://www.kilpailukalenteri.fi/?cs=18&nid=14458