Ennätyssuuret SM-moniottelut Hipposhallissa viikonvaihteessa

Mm. JKU:n Sami Itani nähdään ottelemassa viikonloppuna.

Mm. JKU:n Sami Itani nähdään ottelemassa viikonloppuna.

Suomen parhaat moniottelijat kokoontuvat Jyväskylän Hipposhalliin 1.-2.3. mittelemään Suomen hallimestaruuksista. Miesten ja naisten sarjojen lisäksi otellaan 22-, 19-, 17-, ja nyt myös ensimmäistä kertaa 15-vuotiaiden sarjassa. Miesten 7-ottelu käydään molempina päivinä ja naisten 5-ottelu sunnuntaina. Lauantaina otellaan myös Aikuisurheiluliiton (ent. veteraaniurheiluliiton) mestaruuksista 30-vuotiaista ylöspäin. Viikonloppuna Hipposhallissa moniottelee yhteensä 200 urheilijaa ja lajisuorituksia kertyy huikeat 1200. Viikonlopun kisat ovatkin suurimmat moniottelut SM-tasolla kautta aikain.

Ottelijoita on ilmoittautunut kaikkiaan noin kaksisataa. Miesten sarjaan lähtee ennakkosuosikkina JKU:n Sami Itani, joka saa kovan haastajan kovasta halliottelijasta Himangan Mauri Kaattarista. Yllätyskorttina voitaneen pitää Heinäveden Ville Mylläriä. Hallikärkeä pitää kuitenkin hallussaan 22-sarjassa otteleva Oriveden Juuso Hassi.
Naisten ottelussa etukäteen vahvin on Miia Kurppa, Salon Vilppaan Suomen mestari viime kesältä. Pahimmat haastajat lienevät Tampereen Tiina Hakanen ja HIFK:n aitajuoksijaksi Sopotin MM-halleihin valittu Matilda Bogdanoff.
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden järjestämät kilpailut alkavat molempina päivinä klo 10 ja niihin on vapaa pääsy.
Lisätietoja: www.jku.fi