Veteraanien SM-viestit lauantaina Harjulla

JKU järjestää Veteraanien SM-viestit tänä lauantaina Harjun stadionilla. Ohjelmassa on 100m:n, 400m:n, 800m:n, 1500m:n viestikisat sekä ruotsalaisviesti. Ikäsarjat alkavat 30-vuotiaista ja vanhimmat osallistujat ovat 80-vuotiaita.

Veteraaniurheilun suosio on kasvanut valtavasti viime vuosina. Joukkueita kisoihin on ilmoittautunut peräti 277 kappaletta, mikä on uusi ennätys. Viime vuonna Turussa järjestetyissä viesteissä kilpaili n. 200 joukkuetta. Isäntäseura-JKU lähettää kisoihin 60 joukkuetta.

Mukana on useita kansallisen tason huippujuoksijoita. JKU:n joukkueissa kilpailee esim. pikajuoksijat Mikko Mensala, Joni Myllyntaus ja Samsa Tuikka sekä kestävyysjuoksija Miika Takala. Heistä Mensala ja Takala nähtäneen Kalevan Kisoissa myös tänä vuonna. Koko kisojen kovin nimi kuitenkin lienee Kuntopirkkojen kestävyysjuoksija Seppo Nikkari, joka kilpaili kansainvälisellä tasolla 70-luvulla.

Harjulle on vapaa pääsy. Kisat alkavat klo 10. Autolla paikalle saapuvia katsojia ja kilpailijoita pyydetään pysäköimään lähikaduille, missä on käytössä vuoropysäköinti. Aivan kentän läheisyydessä on pysäköintitilaa erittäin niukasti ja vastaavasti puistoalueelle pysäköiminen on kielletty.