JKU mitalit mielessä SM-maastoihin

JKU lähettää tämän vuoden SM-maastoihin Vantaalle yhteensä 50 juoksijaa. Lauantaina SM-maastoissa juostaan Flying-Finns junnumaastot ja veteraanisarjojen SM-maastot. Sunnuntaina ovat vuorossa aikuisten SM-maastomatkat.

JKU:n joukkueessa lauantaina kilpailee 12 junioria ja 15 veteraania-urheilijaa. Sunnuntain SM-maastoissa mukana on 23 JKU:n juoksijaa.

Miesten sarjassa JKU:n joukkue lähtee puolustamaan 12 km:n joukkuemestaruutta. Tuore maantiejuoksun SM-pronssimies, Henri Manninen tavoittelee myös henkilökohtaista mitalia miesten pitkällä matkalla.

Miesjunioreissa JKU:n 17-vuotiaiden ja 19-vuotiaiden joukkueet voittivat viime vuonna hopeaa. Tänä vuonna joukkueet tavoittelevat menestystä vanhemmissa ikäsarjoissa.

Veteraaneissa Silja Salmijärvi ja Pirjo Karetie ovat puolustamassa mestaruuksiaan omissa ikäluokissaan. Junioreissa Niia Salminen oli viime vuonna hopealla 10-vuotiaiden sarjassa.

SM-maastot televisioidaan sunnuntaina TV2:ssa klo 14:35 alkaen.

Lisätietoja: http://www.sm-maastot2013.fi/