SAUL SM-viestit Kouvolassa 22.8.2020

Mastersurheilijamme pääsivät viikonloppuna aloittamaan todellisen kisakauden, kun Aikuisurheiluliiton SM-viestit kisailtiin Kouvolassa lauantaina 22.8.2020. Kyseessä oli ensimmäinen SM-kisatapahtuma tälle kesälle. 

Poikkeuksellinen vuosi asetti haasteita joukkueiden kasaamiseen, mutta matkaan lähti loppujen lopuksi bussilastillinen iloisia juoksijoita. Viestikisat on mitä parhainta seurahengen nostatusta ja tänäkin vuonna useampi urheilijamme esitti loistavaa uhrautumista seuran eteen. Näistä mainitaan mm. Pirjo Karetien N75 juokseminen N45 sarjan pikaviestissä, Sisko Rauhalan N70 osallistuminen N35 3 x 400 m viestiin ja Harri Paanasen hyppääminen katsomosta 5 minuutin varoajalla M55 sarjan ruotsalaisviestin ankkuriksi Harri Alatuvan loukkaannuttua. Kovimman tuloksen tekivät N30 sarjan juoksijat (Suvi Kuukkanen-Raaska, Tessa Tillgren, Ilona Markkanen ja Suvi-Tuuli Saarnio) 4 x 100 m viestissä jääden vain puoli sekuntia Suomen ennätyksestä. 

Isoimmat ikäluokat löytyi meiltä jälleen 40-vuotiaiden sarjoissa ja sinne saatiinkin miehiin kaksi joukkuetta ruotsalaisviestiin. Kokonaissaalis kisoista oli 7 kultaa, 5 hopeaa ja 10 pronssia. Kisojen parhaimmaksi seuraksi nousi kovasti urheilijamäärää nostava HKV 27 mitalilla, mutta hienosti seuramme taisteli kisojen toiseksi parhaan tittelistä. Lopullisia pisteitä ei ole vielä kuitenkaan saatu. 

Joukkueenjohtaja Johanna kiittää kaikkia mukanaolleita mukavasta päivästä ja saatiinpahan joukkueenjohtajan kustannuksella lanseerattua myös uusi mastersurheilijoiden mainoslause: ”Minäkin juoksen, juokse sinäkin!”

Seuraavat SAUL SM-kisat kilpaillaan Jyväskylässä henkilökohtaisissa lajeissa 10.-13.9.2020. Vielä ehtii ilmoittautua 1.9. saakka joko urheilijaksi tai toimitsijaksi. Lisätietoa kisoista löytyy osoitteesta https://jku.fi/saul-sm-2020/