Kaikkien aikojen nuorten SM-kisat JKU:lle…tähän mennessä…

 

JKU:n sunnuntain mitalisaalis oli 10 mitalia ja 59 Kalevan malja -pistettä. Täten JKU rohmusi Kemistä yhteensä uskomattomat 28 mitalia ja 162 Kalevan malja -pistettä. Viime vuonna Porvoosta lähti Jyväskylään 18 mitalia ja 123 pistettä ja sitä pidettiin aivan mahdottomana parantaa. Niin vain JKU:n nuoret näyttivät, että ovat valmennuspäällikkö Finnin sanojen mukaan JKU:n tähän mennessä kaikkien aikojen paras ikäluokka. Vielä kolme vuotta sitten JKU:n Kalevan malja -pisteet 19- ja 22-vuotiaiden SM-kisoista oli vain 43 pistettä.

Sunnuntaiaamu käynnistyi Roosa Mähösen N22 sarjan kolmiloikan mestaruudella. Roosa hyppäsi toisella kierroksella 12,39 ja piti ennakkosuosikin ja haastajan takanaan. Mitalisade jatkui heti perään, kun Oosa Siukonen taivutti N19 seipään pronssille tuloksella 360. Mitali oli Oosan ensimmäinen SM-mitali. Juho Nieminen jatkoi loikkapaikan mitalien metsästystä M22 sarjassa ja taisteli pronssille tuloksella 14,45. Nuorempien miesten loikkapaikalla Kristian Peltola jatkoi viikonlopun hyvää virettä ja loikki uudeksi ennätyksekseen 14,64 ja voitti pronssia. ”Siihen verrattuna ihan hyvä kisa, kun ennätys parani niin paljon. En olisi uskonut, kun aamulla verkassa takareidet oli niin kireät eilisestä. Hopeakin oli lähellä. Tänään vaan kulki tosi hyvin”, Kristian pohdiskeli kisaa, jossa kohensi ennätystään 44 senttiä. Jonatan Kinnunen hyppäsi viidenneksi tuloksella 13,69.

Dani Lirkki uhkasi perjantaina 400 metrin jälkeen, että sunnuntaina otan mitalin. Dani on sanojensa mittainen mies ja juoksi M19 400 metrin aidoissa hopeaa ajalla 55,90. ”Ihan hyvin meni juoksu. Ekat 200 metriä olisi voinut mennä vähän kovempaa. Takakaarteessa aidat tuli vähän päälle. Loppu tuli hyvin ja se oli paras osa juoksusta. Jos ennätys tuli, niin kai se ihan hyvin meni”, Dani analysoi aidatun ratakierroksen kisaa. Ennätystään Dani paransi 44 sadasosaa. M22 sarjassa Iiro Surkka juoksi 55,55 ja sijoittui viidenneksi.

 

Kisojen triplamestariksi juoksi Alisa Virtanen voitettuaan sunnuntaina 3000 metrin aiempien 1500 metrin ja 800 metrin kaveriksi. ”Aika jees. Kyllä se mielessä oli, että lähden triplaa hakeen, mutta se ei ollut se pääjuttu. Lähdin parastani yrittämään ja tänä viikonloppuna se riitti kolmeen mestaruuteen. Tämä oli kauden yksi kohokohta. Vähiten oon jännittäny, mitä aiemmin SM-kisoissa, niin ehkä se rentous oli se juttu, että pysty tekeen parhaansa. Oon todella tyytyväinen” Alisa mietti mitkä asiat kantoivat kolmeen mestaruuteen. Sunnuntain 3000 metrin mestaruus tuli sekin omalla vedolla 10.04,32 ajalla. Heini Ikonen debytoi Kemissä 5000 metrin juoksussa ja varmisti itselleen SM-kisojen toisen mitalin. ”Oli ihan hauskaa ekat kaksi kilsaa. Vauhti tuntui niin hitaalta kasiin verrattuna. Puolen matkan kohdalla tuli tunne, että ei jaksa. Kisaväsymys alkoi painaa, niin yritin sitten vain varmistella pronssin. Ehkä sitten vitonen taas uudelleen ensi vuonna SM-kisoissa”, Heini jutteli kisaurakan jälkeen.

Eemil Helander juoksi sunnuntaina kisojen triplamitalistiksi voitettuaan suvereenisti M19 sarjan 5000 metriä ajalla 15.08,48. ”Hyvä fiilis. Olen tyytyväinen tähän viikkoon. Lähellä oli triplamestaruus, mutta tällä kertaa näin. Vielä on jäljellä tällä kaudella viestiä ja maastoa. M22 sarjan 5000 metrin mestaruuden vei loppusuoran kirikamppailussa Otto Kaario tuloksella 16.20,42. N22 sarjan 200 metrillä Sanni Mahonen puristi viidenneksi ajalla 25,33. Ei loikkakisaa ilman JKU-mitalia. N19 sarjan kolmiloikassa Wilhelmiina Harju sijoittui kolmanneksi tuloksella 12,10. ”Kisa meni huonosti. Vire oli ihan hyvä, mutta tekniikka oli hakusessa. Onneksi kuitenkin tulos riitti mitaliin”, viikonlopun tuplamitalisti kuittasi päivän viimeisen suklaalevyn.

Sunnuntain tulokset.