SM-maantiejuoksuista menestystä

SM-maantiejuoksut käynnistivät JKU:n ulkoratakauden menestyksekkäästi lauantaina Vierumäellä.

Miesten puolimaratonilla kaksinkertainen maratonin Suomen mestari Jaakko Nieminen oli jälleen mitalivauhdissa. Tuloksena oli tällä kertaa pronssinen mitali ajalla 1.08.16. Voittoon juoksi Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää ja hopeaa otti Lahden Ahkeran Antti-Pekka Niinistö. JKU:n ikinuori Miika Takala sijoittui kahdeksanneksi (1.10.54), Markku Kalliokoski oli 15:s (1.16.09).

Naisten puolimaratonilla JKU:n Tiina Föhr juoksi kahdeksanneksi ennätyksellään 1.23.19, Mari Hyyppä juoksi myös ennätyksensä 1.25.30 ollen 13:s.

Eemil Helander jatkoi siitä mihin viime kaudella jäi. Tuloksena oli tällä kertaa kultaa M17 sarjan 10 kilometrilla ajalla 32.05. Valtteri Konttinen oli samassa sarjassa 15:s ajalla 36.58.

N17 sarjassa Venla Saari juoksi hienosti pronssille ajalla 38.29. Lotta Mäkinen oli viides (39.40).

Masters sarjoissa JKU saavutti myös menestystä. M35 sarjan puolimaratonilla Timo Valkonen juoksi voittoon ajalla 1.13.44. Kultaa voitti myös M75 sarjan Timo Rantanen (1.53.23). Matti Kuosmanen otti pronssia M70 sarjassa (1.46.42). M55 sarjan joukkuekisassa Harri Paananen, Matti Kuosmanen ja Timo Rantanen otti pronssia.

TULOKSET