Niemisen maraton mestaruus sinetöi JKU:n Kalevan Maljan voiton

Jaakko Niemisen Suomen mestaruus SM-maratonilla sinetöi JKU:n kolmannen Kalevan Maljan voiton. Niemisen takana Miika Takala juoksi pronssille ja pistesijat irtosivat myös Jonathan Kilpelälle (4.) ja Konsta Vilkmanille (7.) Näin seuran Kalevan Maljan pistetili karttui peräti 22 pisteellä.
Jyväskylän Kenttäurheilijoille Kalevan Maljan voitto oli kolmas. Aiemmat voitot ovat vuosilta 2014 ja 2015. JKU johtaa myös seuraliigaa yli sadan pisteen erolla ja tullee voittamaan myös tämän meriitin. Hallikaudella JKU oli paras seura SM-hallikisoissa ja sai neljännen kerran haltuunsa Kultaisen Juoksijan patsaan. Näin JKU keräsi kaudelta 2017 jo kolmannen kerran triplan, johon yksikään muu seura ei ole aiemmin pystynyt.

Emil Helander seuran kovin menestyjä

JKU:n pistehai oli Eemil Helander, joka mm viidellä Suomen mestaruudellaan keräsi seuralleen 38,33 pistettä. Muita kärkiurheilijoita olivat Ilari Manninen, Jaakko Nieminen, Lotta Mäkinen ja Hanna-Maari Latvala, joiden pistetilille kertyi yli 20 Kalevan Malja – pistettä.
Kaikkiaan JKU:n urheilijat saivat 65 SM-mitalia (22K-19H-24P) ja pistesijasuorituksia kertyi 78 kappaletta. Yksi Suomen mestaruuksista M17 4×100 aitajuoksuviestin mestaruus tuli uudella SE-ajalla 52,64. Kalevan Maljan loppupistemäärä 2017 391 pistettä on seuran uusi ennätys.

JKU:sta on tullut kestomenestyjä

Jyväskylän Kenttäurheilijat on noussut viimeisen neljän vuoden aikana selkeästi menestyneimmäksi yleisurheiluseuraksi Suomessa. Vakaa menestyminen ja tasainen kehittyminen on ollut ja on seuran tavoite. Seura on tehnyt paljon työtä sen eteen, että sillä on osaava ja sitoutunut valmentajakunta.
– Kalevan Maljassa korostuu, että sen voittamiseen tarvitaan suuri määrä urheilijoita, ja lajikirjon täytyy laaja. Maljan voittaminen edellyttää ison tiimin onnistumista. Voittaakseen tulee päästä sille tasolle, että yksittäisen tai yksittäisten urheilijoiden poissaolo ei vaikuta ratkaisevasti. Eikä toisaalta muutama yksittäinen kovakaan urheilija riitä menestyksen saavuttamiseen. Me olemme päässeet maljamenestyksen edellyttämälle tasolle: urheilijarosterimme on laadukas ja laaja, toteaa JKU:n valmennuspäällikkö Jarkko Finni.

KALEVAN MALJA 2017

Seura Pisteet
1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 391
2. Tampereen Pyrintö 364
3. Lahden Ahkera 262
4. Turun Urheiluliitto 251,5
5. Espoon Tapiot 250,5
6. Helsingin Kisa-Veikot 216
7. HIFK-Fridrott Helsinki 201,5
8. Vasa Idrottssällskap 145
9. Lappeenrannan Urheilu-Miehet 139
10. Keski-Uudenmaan Yleisurheilu Tuusula 138