JKU:n pika-aiturit kultakannassa nuorten SM-kisoissa

JKU:n nuoret menestyivät erinomaisesti viime viikonloppuna käydyissä 19- ja 22 -vuotiaiden SM-kilpailuissa Savonlinnassa ja Lahdessa. JKU:n saaliina oli 9 mitalia (3 kultaa, 3 hopeaa, 3 pronssia) ja 9 pistesijaa (5 4-sijaa, 2 5-sijaa, 3 6-sijaa), joista saldona 69,5 Kalevan Malja -pistettä. Näin ollen piste-ero Turun Urheiluliittoon kaventui  44,5:stä 26,5 pisteeseen.

JKU:n pika-aiturit toivat kaikki seuran kultamitalit: Elmo Lakka M22-sarjassa, Ilari Manninen M19-sarjassa ja Emma Koistinen N19-sarjassa.

Pika-aitojen mestaruuden lisäksi sekä Lakka että Koistinen ottivat hopeiset mitalit myös 100 metriltä. Koistinen ylsi toiseksi myös viikonlopun kolmannessa lajissaan 200 metrillä. Koistisen 100 ja 200 metrin ajat 12,09 ja 24,86 olivat hänen uudet henkilökohtaiset ennätyksensä.

Pronssia saavuttivat M19-sarjan Jussi Eskola 3000 metrin esteissä, sekä 22-ikäluokan 5000 metrin juoksijat Konsta Vilkman ja Katri Niemistö. Kullekin heistä SM-mitali oli uran ensimmäinen.

Vuoden 2015 Kalevan Maljan kannalta yhdet ratkaisevimmista kisoista ovat 16- ja 17-vuotiaiden SM-kisat, jotka käydään tulevana viikonvaihteena Kalajoella. Tämän jälkeen jäljellä ovat vielä nuorten SM-moniottelut sekä SM-maraton.

Tulokset 22-v SM Lahti
Tulokset 19-v SM Savonlinna
Kalevan Malja 2015