JKU johtaa seuraluokittelua

JKU johtaa seuraluokittelua

Yleisurheilukauden lähestyessä puoliväliään voidaan ”välitilinpäätöksenä” todeta, että Jyväskylän Kenttäurheilijoiden alkuvuosi on sujunut ennätyksellisissä merkeissä. Alkukesän arvokilpailujen ja luokkaurheilijoiden perusteella JKU on siirtynyt historiallisesti johtoon seuraluokittelussa. Seuraluokittelun on voittanut vain seitsemän eri seuraa sen vuonna 1946 alkaneen historian aikana. JKU:lla voittoa ei vielä ole, mutta tänä vuonna se tulee olemaan lähempänä kuin koskaan aiemmin.

Juhannuksena Euroopan joukkuemestaruuskilpailuissa Tallinnassa Suomea edusti peräti 6 JKU:n urheilijaa, jotka tekivät 8 lajisuoritusta. JKU:laisten keräämät 43,25 pistettä (kaikkiaan 290,5:stä) olivat omalta osaltaan siivittämässä Suomen maajoukkuetta yleisurheilun Superliigaan.

Arvokisapisteitä JKU on kerännyt jo 80, kun viime vuoden kokonaissaldo oli 111,25. Yleisurheilun luokkatuloksista seura on kerännyt 322,5 pistettä ja viime vuonna koko vuoden pisteet olivat 392,5, joten kaiken todennäköisyyden mukaan yleisurheilukesän 2014 kokonaispisteet tulevat kohentumaan vielä merkittävästi.

Kalevan Maljassa JKU on SM-maantiejuoksujen, -kävelyjen, -maratonin ja –maastojen jälkeen seitsämäntenä 34:llä pisteellä yhdessä IF Länkenin kanssa. Kalevan Maljaa johtaa Espoon Tapiot 64 pisteellä, toisena Lahden Ahkera 61 pistettä ja kolmantena Joensuun Kataja 56 pistettä. SM-viesteissä on jaossa kaikkiaan 685 Kalevan Malja-pistettä, joten JKU:n sijoitus noussee viestien jälkeen kolmen parhaan joukkoon.

Jos jyväskyläläisten alkuvuodesta hakee alavireisiä asioita, niin päällimmäisenä voidaan varmaankin mainita ykköskestävyysjuoksija Henri Mannisen sairastelun kevään kriittisimpinä hetkinä. Ilman sairasteluja Manninen olisi tuonut pisteitä kevään SM-sarjasta varmuudella enemmän ja Hampurin maratonilla Manninen olisi kenties alittanut EM-rajan, joka nyt jäi reilun puolen minuutin päähän (2:18:31).

Myös JKU:n tulevaisuus näyttää lupaavalta: junioriurheilijat johtavat valtakunnallista seuracupia ensimmäisten piirikisojen jälkeen ennätysmäisillä pisteillä 16196. Viime vuonna JKU voitti ensimmäisen kerran seuracupin loppukilpailun Imatralla.

Seuraluokittelun tilanne: http://www.tilastopaja.fi/db/fi/seuraluokittelu.php?ID=1&kausi=2014

Kalevan maljan tilanne: http://www.tilastopaja.fi/db/fi/seuraluokittelu.php?ID=1&kausi=2014