Kansainvälisesti arvostettua tutkimusta pikajuoksun ja urheilijoiden ravitsemusfysiologian parissa tehnyt Antti Mero eläköityi Jyväskylän yliopiston liikuntafysiologian professorin töistä maaliskuussa ja palasi valmennukseen pariin pikajuoksija Viljami Kaasalaisen kanssa.

Mero, 68, on seurannut yleisurheilua huippututkijana, valmentajana, seura-aktiivina ja urheilijana. Mitä nopeus yleisurheilussa on, sitä hän pohtii oheisessa artikkelissa Perusjuoksunopeuden merkitys huippuyleisurheilussa. Yleisurheilun kotimaisen tason nostamisen hän aloittaisi tehostamalla alle 13-vuotiaiden harjoittelua.

– Lasten ja nuorten harjoittelussa vaatimustasoa on nostettava jo monta vuosikymmentä olleesta 1-2 johdettua harjoituskertaa viikossa -käytänteestä, Mero sanoo.

Mero tunnetaan ennen muuta työstään tutkijana. Työn hän aloitti perehtymällä nopeussuorituksen biomekaniikkaan ja fysiologiaan. Väitöskirja ”Lihasaktiivisuus, voimantuotto ja anaerobinen energiantuotto pikajuoksussa” julkaistiin vuonna 1987. Viisi vuotta myöhemmin Mero oli pääkirjoittaja Sports Medicine -lehdessä julkaistussa, klassiseksi sanotussa, yhteenvetoartikkelissa pikajuoksun biomekaniikasta.

– Ne ovat edelleen minun siteeratuimmat julkaisuni, Mero sanoo.

Idea väitöskirjaan virisi Euroopan yleisurheiluvalmentajien kongressissa Venetsiassa 1980-luvun alussa.

– Itäblokki oli siihen aikaan suljettu. Sieltä ei juuri saanut tietoa, mutta Venetsiassa Neuvostoliiton valmentajat esittelivät jonkin verran omia tutkimustuloksiaan. Illan istujaisissa onnistuttiin sitten jututtamaan Münchenin 1972 olympiakisojen 100 metrin nelosta Aleksandr Korneljukia. Hän oli tutkinut biomekaniikkaa aika paljon, ja häneltä saatiin hyvä kuva siitä, mitä Neuvostoliitossa ja muissa itäblokin maissa oli tutkittu. Siinä tuli esiin myös joitakin mielenkiintoisia asioita tekniikasta ja lihasaktiivisuudesta, Mero muistelee.

Pikajuoksua oli tutkittu länsimaissakin, mutta sen paremmin läntisessä maailmassa kuin itäblokissakaan pikajuoksusta ei ollut tehty tutkimusta, jossa olisi mitattu yhtä aikaa lihasaktiivisuutta, tehty filmi- tai videoanalyysi, mitattu voima-anturilla juoksukontaktissa alustaan tuotettua voimaa ja hyödynnetty lihasbiopsiaa.

– Paavo Komi, joka oli silloin Jyväskylässä liikuntafysiologian professori, kiersi aika paljon maailmaa. Hänen ansiostaan meillä oli silloin huippulaitteet tutkimukseen. Suomesta saatiin helposti pikajuoksijoita koehenkilöiksi. Kun kaikki tuo laitettiin yhteen, se oli läpimurto, Mero muistelee väitöskirjaansa.

Kaikki huippusuorituksen osatekijät tutkittavina

Meron työ Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitoksella oli osa Komin ja Heikki Ruskon käynnistämää fyysisten ominaisuuksien tutkimuksen jatkumoa. Yhdessä muun muassa Jukka Viitasalon, Pekka Luhtasen ja Keijo Häkkisen tutkimusten kanssa Meron tutkimus oli luomassa laitoksen vankkaa kansainvälistä arvostusta.

– Rusko tutki kestävyyttä, Komilla ja Häkkisellä oli voima, Luhtasella taito ja minulla sitten nopeus tutkimuksen alueena. Yhdessä sekä minun jälkeeni että hieman ennen minua laitokselle tulleiden tutkijoiden kanssa saatiin kaikki huippu-urheilusuorituksen keskeiset ominaisuudet tutkimuksen kohteeksi, Mero muistelee.

Pikkupojasta yleisurheilua harrastaneelle Merolle nopeus ja pikajuoksu olivat luontevia tutkimuksen kohteita.

– Minulle 1970-luvun suomalaiset yleisurheilijat olivat suuria idoleita, joten aihe kiinnosti. Varmaan se kiinnosti myös siksi, että olin itse luontaisesti hidas, Mero veistelee.

Tutkijana Meroa on kiehtonut erityisesti, mikä fyysisessä suorituskyvyssä erottaa huippu-urheilijat kansallisen tason urheilijoista. Yleisurheilussa yksi siivilä on nopeus, joka tutkimuksen valossa on vahvasti peritty ominaisuus.

Mero laskee, että yleisurheilun miesten 24:stä ja naisten 23 lajista peräti 14 vaatii kovaa perusjuoksunopeutta, jos tavoitellaan vähintään EM-kilpailujen finaalia. Näistä lajeista suomalaisella perimällä on Meron mukaan 100 ja 200 metriä lukuun ottamatta edellytykset kansainväliseen menestykseen.

Voiko suomalainen rikkoa 10 ja 11 sekunnin haamurajat?

Onko siis niin, että miesten 100 metrillä 10 sekunnin ja naisten 100 metrillä 11 sekunnin haamurajat eivät ole suomalaissprinttereiden ulottuvilla?

– Euroopassa tähän mennessä 19 miestä ja 23 naista ovat rikkoneet nuo rajat. En osaa tarkasti sanoa, millaisesta perimästä nuo juoksijat ponnistavat. Voi sanoa, että noiden rajojen alitukset ovat suomalaisille mahdollisia, mutta se vaatii erityislahjakkuutta, joka on havaittava ajoissa ja saatava tarkkaan valmennukseen, Mero sanoo.

– Havaittava ajoissa tarkoittaa 12-16 vuoden ikää. Ja jo silloin on oltava osaavaa valmennusta. Nykyisistä juoksijoista Samuel Purola juoksi 17-vuotiaana 10,31. Nyt on ollut taantumaa, mutta hänellä on mahdollisuuksia lähelle 10,00 sekuntia. Se vaatii vain oikeaa harjoittelua.

Urheilumenestyksestä 90 prosenttia on harjoittelua

Tutkijana Meron toinen kivijalka on ollut liikuntafysiologia, joka on tarkoittanut mm. anaerobian ja hermolihasjärjestelmän testien kehittämistä yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KIHU) kanssa ja syventymistä ravintofysiologiaan. Erikoisravinnon eli lisäravinteiden tutkimuksessa hänen keskeisiä tutkimusraporttejaan ovat olleet muun muassa proteiinien ja aminohappojen, erityisesti haaraketjuisten aminohappojen leusiinin, isoleusiinin ja valiinin, vaikutukset fyysisen harjoittelun tehostamiseen.

– Yhdysvalloissa käytiin perehtymässä proteiinisynteesin menetelmään ja sovellettiin sitten tutkimusmenetelmää Jyväskylässä, Mero muistelee.

Nykyisin urheilijan ravinnosta on tarjolla tietoa ähkyksi asti. 1990-luvulla Meron oma ja hänen ohjaamansa tutkimus tarjosivat uutta tietoa. Käytäntöön Mero siirsi tietoaan muun muassa laajalla yleisurheilijoiden ruokapäiväkirjaseurannalla ja analyysillä sekä ohjeistuksella.

– Nykyisin tietoa ravinnosta tulee eri medioista niin paljon, että se on mennyt jo mahdottomaksi, niin hyvässä kuin vähän huonossakin mielessä. Vauhti on niin kovaa, ettei siitä oikein ota selvää, kuka on oikeassa, Mero sanoo.

Ravinto on keskeinen osa urheilumenestystä, mutta sen merkitystä ei Meron mukaan pidä liioitella.

– Ravinnon suhteen urheilijan pitää olla ajan tasalla. On syytä käyttää ravitsemusasiantuntijoita ainakin kerran tai pari, täyttää heidän kanssaan ruokapäiväkirjaa ja käydä se läpi. Sitä kautta löytää ravintoasioiden ytimen. Kun osaa tärkeimmät asiat, toteutus on aika helppoa, Mero sanoo.

– Urheilumenestyksestä 90 prosenttia on harjoittelua ja 10 prosenttia muita asioita, kuten uni, ravinto, sosiaaliset suhteet, työelämä ja opiskelut. Jos ravinto on päin mäntyä, se kaataa koko homman, mutta sillä ei ole kovin suurta merkitystä, onko urheilijan ravinto täydellinen tai lähes täydellinen.

Valmentajan taidot keskeisessä roolissa huippuvaiheessa

Seura- ja valmennustyöt Jyväskylän Kenttäurheilijoissa ovat olleet Merolle vastapaino tutkimukselle ja samalla ikkuna suomalaisen yleisurheilun todellisuuteen. Merolla on vankka käsitys niistä askelmista, joilla nuori lahjakkuus nostetaan kansainväliselle tasolle.

– Ikävaiheet 7-13 vuotta ovat tärkeitä yleisurheilun lajitaitojen ja nopeuden kehittämisen kannalta. Uusi tavoite seuravalmennuksessa tuossa ikävaiheessa pitää olla 2-5 harjoituskertaa yleisurheilua viikossa nousujohteisesti kokeneiden ja koulutettujen valmentajien johdolla, Mero linjaa.

– Huippuvaiheeseen edetään ikävaiheessa 13-19 vuotta. Se tapahtuu yleisurheilun lajikirjon sisällä pysyvän lajimonipuolisuuden sekä päälajin määrällisesti riittävän, laadukkaan sekä tarpeeksi aikaisin aloitetun harjoittelun kautta.

– Huippuvaiheessa ikävuodet 19-25 vuotta ovat erityisen tärkeitä. Silloin ammattitaitoisen henkilökohtaisen valmentajan urheilijalle asettama kova vaatimustaso ja valmentajan johtamistaito ovat ratkaisevassa asemassa.

Nykytilannetta arvioidessaan Mero kertoo ihmettelevänsä, miksi lahjakkaille 16-19-vuotiaina menestyneille nuorille tulee sen jälkeen usein huonoja vuosia.

– Vaikka kaikilla on vähän erilainen tausta, toki vammatkin selittävät sitä, mutta joku siinä mättää. Saako urheilija valmentajalta liian vapaat kädet? Eikö hän ole valmentajan tarpeeksi vahvassa otteessa? Minulle on jäänyt sellainen käsitys 1970-1980-luvuista, että valmentajilla oli silloin aika vahva ote urheilijoista ja urheilijat tottelivat valmentajaa mielellään, Mero pohtii.

Kaasalaisen katse 400 metrissä, tähtikatras Los Angelesissa säväytti

Mero itse kokeilee uudelleen oman valmentajanotteensa pitävyyttä maaliskuussa alkaneella yhteistyöllä lahjakkaan pikajuoksija Viljami Kaasalaisen kanssa.

– Viljami haluaa tänä kesänä juosta 200 metriä ja siirtyä sitten 400 metrille, Mero sanoo.

Varttimaili aidoilla ja ilman ovat Meron lempilajeja. Imu noille matkoilla ei Suomessa ole viime vuosina ollut järin vahva.

– Ihmettelen, ettei Oskari Mörön esimerkki ole tuonut mitään kauheaa kiihkoa 400 metrin aitajuoksuun. Asenne on vähän se, että kaikki haluavat juosta 100 ja 200 metriä. Mutta 400 metriä tuo vastareaktion, vaikka juniorina juostaan vielä ihan hyvin 300 metriä, Mero arvioi.

– Täytyy toivoa, että joku noista meidän nopeista 200 metrin juoksijoista lähtisi tosissaan 400 metrille.

Jos mietit uraasi tieteen ja urheilun parissa, mikä olisi sellainen hetki, joka on jäänyt erityisesti mieleen?

– Se on jäänyt hohdokkaana mieleen, kun läksin kirjoittamaan yhteenvetoartikkelia vuonna 1989 ja olin kolme kuukautta Los Angelesissa vastaväittäjäni Robert Gregorin vieraana. Samaan aikaan siellä pyöri urheilukentillä useita arvokilpailujen voittajia, kuten Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa (UCLA) valmentaneen John Smithin ryhmästä tuleva 400 metrin aitajuoksun ME-mies Kevin Young, Steve Lewis, Danny Everett ja Mike Marsh.

– Yritin jutella silloin paljon Smithin kanssa. Se jäi erityisesti mieleeni, kun mentiin toukokuuta ja hänen huippujuoksijansa pinkoi pikkukilpailuissa 400 metriä valmistavana harjoituksena. Valmentajan ohje oli juosta tasapuoliskot, eli ensimmäinen 200 metriä 22,5 ja toinen samoin. Kellotin itsekin hänen väliajakseen 22,5 ja loppuaika oli käsiaikana 45,0.

Antti Mero, 68,

– Lapsuus Jokioisilla, asuu Jyväskylässä

– Liikuntafysiologian professori Jyväskylän yliopistossa 2008-2020. Nyt emeritusprofessori.

– Toimi aiemmin Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitoksella mm. lehtorina ja apulaisprofessorina sekä Kuopion yliopistossa valmennusopin dosenttina.

Tutkimustyön painopistealueet:

1971-1977 liikuntafysiologia

1978-1992 urheilubiomekaniikka, valmennusoppi

1993-2020 liikuntafysiologia, valmennusoppi

Muuta:

– Jyväskylän Kenttäurheilijoiden pitkäaikainen seura-aktiivi, valmentaja ja ex-puheenjohtaja. Nykyisin seuran kunniapuheenjohtaja.

– Edelleen aikuisurheilijana jatkuva aktiiviura. Ennätys 400 m aitajuoksussa 55,4 vuonna 1982.

https://staff.jyu.fi/Members/mero