Lajiyhteistyö on voimaa!

jypk03JKU onnittelee yhteistyöjoukkue JyPK03 Unitedia: Suomen Paras T13 joukkue 2016

Jyväskylän Kenttäurheilijat ja Jyväskylän Pallokerhon 2003 syntyneiden tyttöjen jalkapallojoukkue on tehnyt jo kolmen vuoden ajan yhteistyötä fysiikkavalmennuksen osalta. Fysiikkavalmennusta on järjestetty talvikaudella kerran viikossa ja sitä on koordinoitu yhteistyössä pallovalmentajien kanssa. Toimiva kokonaisuus on saatu aikaiseksi ja tytöt ovat ottaneet ison harppauksen niin fyysisissä, teknisissä kuin taktisissakin taidoissa. JKU:n puolesta vastuullisena fysiikkavalmentajana on toiminut Johanna Leivonen.

JyPK03 joukkue pelasi Suomen Palloliiton TD13 sarjan lopputurnauksessa kuluvan viikon maanantaista keskiviikkoon Pajulahdessa. Karsinnoissa lopputurnaukseen mukaan valikoitui Hki/Uusimaa alueelta 6 joukkuetta, Tre/Tku/Satakunta alueelta 4 joukkuetta ja Puolen Suomen Liigan kevätkierrokselta 5 joukkuetta. Lisämausteena sopassa BFV (Bremenin piirijoukkue GER) mittaamassa kansainvälistä ikäluokan tasoa. Tämä oli epävirallinen SM-turnaus eli D13 ikäluokan tämänhetkinen tasomittausturnaus, jossa pelattiin Suomen parhaan joukkueen tittelistä. Ja sen tytöt itselleen nappasivat.

https://jypk03u.wordpress.com/2016/08/10/hei-me-ollaan-suomen-mestareita/