Ohjeita kilpailijoille

Näin otamme huomioon COVID-19 viruksen SAUL SM-kisoissa Jyväskylässä (klikkaa)

 

HUOM! SAUL on tehnyt päätöksen uuden sukupolven joustolenkkareista. Liiton päätös on yhtäläinen SUL:on kanssa. Päätös on, että joustolenkkareilla juostut tulokset eivät ole tilastokelpoisia. Päätös koskee SAUL:n alaista kilpailutoimintaa eli SM-kilpailuja ja liiton kilpailukalenterissa olevia kilpailuja.

 

Kilpailupaikka

Harjun Stadion, Ihantolantie 3, 40720 Jyväskylä

Heittoja myös Viitaniemen heittopaikalla (kulku joko Eeronkatu 8 tai Viitaniementien 20). Etäisyys Harjun Stadionista n. 1 km.  

Pysäköinti

Pysäköinti Harjun Stadionin läheisyydessä olevan Gradian ammattikoulun parkkipaikalla, Sepänkatu 3, 40720 Jyväskylä. Torstaina ja perjantaina pysäköintipaikkoja on rajatusti, koska kyseessä ovat koulupäivät. Harjun lähikaduilla on käytössä vuoropysäköinti, mm. Kortesuonkatu. Suosittelemme käyttämään kaupungin parkkitaloja.

Urheilu-shop Ala-Korpi

Urheilu-Shop Ala-Korvella on tarjolla laaja valikoima urheiluvarusteita Harjun stadionilla.

Kilpailusäännöt

Kilpailuissa noudatetaan Suomen Aikuisurheiluliitto ry:n sääntöjä:

Suomen Aikuisurheiluliitto ry yleisurheilun kilpailusäännöistä 30+ sarjojen osalta (voimassa 1.2.2016 alkaen).

Kilpailukanslia

Kilpailukanslia sijaitsee Harjun stadionilla

Kilpailukanslia on avoinna:

  • Torstaina 10.9. klo 13-21
  • Perjantaina 11.9. klo 9–21
  • Lauantaina 12.9. klo 7.15–20
  • Sunnuntaina 13.9. klo 7.15-18

Osallistumisen varmistus

Kilpailijan on varmistettava osallistumisensa 90 minuuttia ennen lajin alkua. Varmistukset tehdään Harjulla sijaitsevassa kilpailukanslian läheisyyteen kiinnitettyihin nimilistoihin. Perjantain lajeihin varmistuksen voi käydä halutessaan tekemässä jo torstaina. Samoin lauantai- ja sunnuntaiaamun lajeihin varmistuksen voi käydä tekemässä jo edeltävänä päivänä. Suosittelemme ottamaan oman kynän mukaan, jotta usean ihmisen koskeminen samaan kynään minimoidaan. 

Tulospalvelu

Tulokset ovat paperimuodossa tulostaululla, joka sijaitsee stadionilla. Lisäksi tulokset päivitetään nettiin lajien päättymisen jälkeen.

Live-stream

Sport Finland TV:n Jyri Lehtonen lähettää kisoista livestreamiä lähinnä juoksujen osalta: https://sportfintv.wordpress.com/

Omien välineiden punnitus

Huom! Kaikkien lajien välineet punnitukseen viimeistään 2 tuntia ennen alkua. Punnituspiste sijaitsee Harjun Stadionilla, 100 m:n maalipäädyn puoleisessa syvennyksessä olevassa varastotilassa.

Tarkastetut ja hyväksytyt välineet ovat kaikkien lajiin osallistuvien käytössä. Välineet luovutetaan omistajille lajin päätyttyä. Seipäät tarkastetaan kilpailupaikalla. Urheilijat vievät punnitut ja hyväksytyt välineet itse Viitaniemen heittopaikalle.

Lainaseipäät

Järjestäjän lainaseipäät kisoihin: 370/140, 370/150, 415/145 ja 415/150, lisäksi 400/110, 360/80-100 ja 350/100.

Pukeutumis- ja peseytymistilat

Pukuhuoneet ja suihkut sijaitsevat pääkatsomon takana. 

Kilpailuasut ja -numerot

Mestaruuskilpailusääntöjen mukaisesti kilpailijoiden tulee käyttää seuran virallista edustuspaitaa. Kilpailunumeroita on käytettävä sääntöjen mukaisesti rinnassa ja selässä. Hyppylajeissa riittää yksi numerolappu rinnassa tai selässä. Numerossa olevaa mainosta ei saa peittää.

Verryttely

Kilpailuverryttely tapahtuu maastossa Stadionin ympärillä.  Varsinainen kenttäalue on vain kilpailusuorituksia varten ja sinne siirrytään alla olevien kokoontumisohjeiden mukaan. Verryttelyyn voi käyttää myös Kampuksen kenttää yliopistoalueella, Keskussairaalantie 1 (Uimahalli Aalto-Alvarin takana) 

Kilpailijoiden kokoontuminen

Yhteistä kokoontumista (calling) ei poikkeuksellisesti käytetä kisoissa. Tällä pyritään välttämään ylimääräisiä isoja kokoontumisia kenttäalueella ja ruuhkia pienessä tilassa. Urheilijan on kuitenkin oltava kunkin lajin kokoontumispaikalla erillisen aikataulun mukaan. Kokoontumispaikat merkataan jokaisen suorituspaikan läheisyyteen erikseen. Suorituspaikalle ei saa mennä ennen kuin edellinen kilpailu on loppunut ja toimitsijat ovat antaneet luvan saapua suorituspaikalle. Mikäli urheilijalla on vaara kahden päällekkäisen lajin suorittamisesta, tulee siitä merkata tieto varmistuslistaan 90 min. ennen lajin alkua.

Kokoontumisaikataulu: juoksulajit 20 minuuttia ennen lajin alkua, seiväshyppy 60 minuuttia ennen lajin alkua, muut kenttälajit 30 minuuttia ennen lajin alkua. Kenttälajien suorituspaikoille siirtyminen tapahtuu johdetusti jokaisen lajin omalta kokoontumispaikalta (kokoontumispaikat käsiohjelman kartassa). Juoksuihin siirrytään kokoontumispaikalla olevan ohjeistuksen mukaan. 

Alkuerät / loppukilpailut juoksulajeissa

Mikäli juoksuissa ei tarvita alkueriä, loppukilpailu juostaan aikataulun mukaisesti loppukilpailun ajankohdassa. Jatkoon pääsy alkueristä: 100 ja 200 metrin erien kaksi parasta ja loput aikojen perusteella. Aitajuoksuissa ja kilpailumatkoilla 400 metristä ylöspäin juoksut suoritetaan suoraan loppukilpailuna. Samassa lähdössä voi olla mukana useampien eri sarjojen juoksijoita.

Korkeus- ja seiväshyppy

Aloituskorkeudet ja seiväshypyssä telineiden etäisyys on ilmoitettava lajin sihteerille kilpailupaikalla. Korkeudessa rima nousee 3 cm välein (tarkistuskorkeus 100 cm ylöspäin tai alaspäin, 97 – 100 -103), seipäässä 10 cm välein (tarkistuskorkeudesta 200 cm ylöspäin tai alaspäin, 190 – 200 – 210). 

Muut kenttälajit

Jokaisella kilpailijalla on kolme suoritusta, jonka jälkeen kilpailua jatkavat tulosten perusteella kahdeksan parasta urheilijaa käännetyssä suoritusjärjestyksessä 3 kierrosta. Mikäli osallistujia on sarjassa vähemmän kuin 8 hlöä, kaikki jatkavat kolmelle viimeiselle kierrokselle. 

Protestit

Protesti on tehtävä kirjallisesti perusteluineen ja sen yhteydessä on kilpailujen järjestäjälle maksettava 20 euron protestimaksu. Jos protesti hyväksytään, maksu palautetaan. Kanssakilpailijoiden osanotto-oikeutta koskeva protesti on jätettävä ennen kilpailun alkua ja tuloksia koskeva protesti 30 minuutin kuluessa tulosten julkaisemisesta kilpailukansliassa.  

Palkintojenjako

Palkinnot jaetaan tulosten valmistututtua pääkatsomon sivutasanteella 100 m maalipäädyssä. Tarkempi palkintojenjaon aikataulu on palkintojenjakoalueen läheisyydessä infotaululla. Viitaniemen lajien palkinnot jaetaan heti lajin päättymisen jälkeen Viitaniemessä. 

Ensiapu

Stadionilla ensiapupiste merkataan erikseen näkyvästi.

Ruokala- ja kahviopalvelut

Kahvio sijaitsee Harjun Stadionilla 100 m maalipäädyssä.

Ruokailu on ollut varattavissa ja maksettavissa etukäteen ilmoittautumisen yhteydessä. Paikanpäällä on rajoitettu määrä ruokaa myynnissä. Kysy kahviosta!

Terveydentila ja vastuut

Urheilijan terveydentilan on oltava urheilijan parhaan tiedon ja käsityksen mukaan hyvä. Urheilija ottaa täyden vastuun SM-kilpailuihin osallistuessaan mahdollisesti tapahtuvasta onnettomuudesta, loukkaantumisesta tai vahingosta itselleen tai omaisuudelleen. Koronan vuoksi kilpailuihin osallistuminen vain täysin terveenä.

Doping-testaukset

Kilpailun aikana voidaan tehdä doping-testejä.

Löytötavarat

Kadonneita tavaroita voi tiedustella tuntomerkein kilpailukansliasta.

Sydänsairaala

Sydänsairaalan fysioterapeutit ovat kisoissa paikalla lauantaina klo 10-16

Pääyhteistyökumppanit

Verso
Kariteam
Valmet