SUOMEN AIKUISURHEILULIITON YLEISURHEILUN SM-KILPAILUT

10.-13.9.2020 HARJUN STADION, JYVÄSKYLÄ

Pääsihteerin tervehdys (6.9.2020)

SAUL 2020 SM-kisojen ilmoittautuminen on päättynyt ja lopulliset aikataulut on julkaistu. Toimitsijaohjeistuksia ja tapahtuman loppuhetken järjestelyitä tehdään kiivaasti. 

Saimme poikkeusvuodesta huolimatta loistavan määrän ilmoittautumisia, kun kisoihin osallistuvia urheilijoita on jopa 950. Vain n. 50 vähemmän kuin kisojen huippuvuosina. Toivotan lämpimästi kaikki tervetulleeksi kisoihin!

Koronavuosi on tuonut tullessaan monia haasteita. Onneksi meillä kisajärjestäjinä on jo kokemusta kesän kuluessa järjestetyistä kisoista ja peruslähtökohdiltaan koronaohjeistukset ovat tuttuja ja niitä on pohdittu monesta eri näkökulmasta. Erityisesti nyt pyydän, että jokainen paikanpäälle tuleva urheilija, toimitsija ja katsoja omalta kohdaltaan miettii jo etukäteen, mitä ohjeistukset käytännössä paikanpäällä tarkoittavat ja mitä ne merkitsevät kisojen onnistumiselle. Olemme velvollisia viranomaisohjeita noudattamaan ja siksi kaikilta tarvitaan varmasti joustavuutta ja malttia, mutta erityisesti halua tehdä asiat ohjeiden ja suositusten mukaan. Toivon kuitenkin, että tämä kokemus ennemminkin luo kisoihin yhteenkuuluvuuden tunnetta ja lisää toisten huomioimista kuin erottaisi meitä toisistaan. Kun kaikki teemme parhaamme, saamme varmasti aikaiseksi hienot kisat! 

Luethan myös kotisivuilla olevan koronaohjeistuksen huolella läpi.

Tervetuloa Jyväskylään!

Johanna Leivonen

 

Järjestelytoimikunnan puheenjohtajan tervehdys (07/2020)

Koronavirus on koetellut koko maailmaa kovin ottein. Suomi on hoitanut taistelun koronaa vastaan hyvin. Tällä hetkellä heinäkuun alkaessa rajoituksia on poistettu ja yleisurheilukilpailuja aloitetaan järjestää kovalla vauhdilla.  Jyväskylän Kenttäurheilijat (JKU) järjestää tämän vuoden aikuisyleisurheilun SM-kilpailut (30-100 -vuotiaat) syyskuun puolivälissä 10-13.9. Kilpailut järjestetään 4-päiväisenä torstaista sunnuntaihin. Torstaina kilpailevat 70+ -sarjalaiset useissa lajeissa Päädyimme tähän ratkaisuun varmistamaan yli 70-vuotiaille mahdollisimman turvallisen olon kisapaikalla vähentämällä päiväkohtaisia lähikontakteja. Järjestävänä seurana ja yhdessä Jyväskylän kaupungin kanssa seuraamme koronatilannetta koko ajan ja jos uusia muutoksia tulee, niin viestitämme siitä tilanteen mukaan.

Tervetuloa Jyväskylän Harjun Stadionille kilpailemaan, tekemään omia ennätyksiä ja nauttimaan yleisurheilun ilmapiiristä.

Antti Mero                                                                                  

Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja

JKU:n kunniapuheenjohtaja

Pääyhteistyökumppanit

Verso
Kariteam
Valmet