Kymmenen kysymyksen haaste
Nimi: Miika Takala
Syntymävuosi: 1978
Laji(t) ja ennätys/ennätykset: 3000 m 8.22,73, 5000 m 14.28,11, 10000 m 29.55,36, puolimaraton 1.06,04, maraton 2.21,34
Valmentaja: Antero Liukkonen
1.) Olet asunut nuoruudessasi ulkomailla, millaista se oli?
– Asuin yhteensä kahdeksan vuotta Tansaniassa. Lämmintähän siellä oli. Köyhää, mutta ihmiset ystävällisiä. He vaikuttivat onnellisilta puutteesta huolimatta. Kävin suomalaista peruskoulua, mutta opin toki paikallisen kielen, swahilin. Jälkikäteen ajateltuna aika oli rikasta monin eri tavoin.
2.) Miten päädyit yleisurheilun pariin?
– Parkanoon Suomeen muutettuamme vuonna 1995 kaverini innosti seuran pururatajuoksuihin. Siitä juoksuinnostus lähti. Laji tuntui sopivan minulle.
3.) Mikä on mieleenpainuvin kisasi ja miksi?
– Pitkään yli 20 vuotta kestäneeseen juoksu-uraani liittyy paljon hienoja kokemuksia. Parhaimpina ehkä kuitenkin kotikaupungin SM-maratonit Finlandia marathonin yhteydessä. Ystävät, kannustus reitin varrella ja maaliin tulo. Kaikki hienoja asioita mitalien lisäksi (värisuora kolmesta eri kisasta).
4.) Miten tykkäät viettää vapaa-aikaa?
– Päivittäisten juoksulenkkien jälkeen on kiva vain palautella. Kotoa löytyy vaimo ja kaksi kissaa.
5.) Minne tahtoisit matkustaa?
– Hannen kanssa on ollut suunnitteilla reissu Islantiin. Muuten suurimmat reissaamiset on tehty opiskeluaikoina. Olen käynyt juoksun merkeissä kaikilla mantereilla Etelämannerta lukuunottamatta.
6.) Millainen on suosikkitreenisi?
– Nykyään ehkä sosiaaliset sunnuntain pitkät lenkit. Myös kovat rataharjoitukset, joissa pitää haastaa itsensä kunnolla viikottain.
7.) Mikä on viimeksi lukemasi kirja?
– Yllättäen juoksuun liittyvän kirja: Joonas Laurilan Juoksijan järki.
8.) Onko sinulla joitain rutiineja kisapäivänä?
– Ei varsinaisesti. Yritän pysyä rauhallisena. Jännitystä riittää jokaiseen kilpailuun vielä vuosienkin jälkeen. Kipinää siis vielä löytyy juoksuun.
9.) Kuka on esikuvasi?
– Vaikea kysymys. Omat vanhemmat ainakin, mutta myös monet muutkin asiat, jotka liittyvät omiin arvoihin ja valintoihin.
10.) Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?
– Toinen vaikea kysymys. Luultavasti käyn edelleen lenkillä töiden lisäksi.
11.) Kalevan Kisat Jyväskylän aurinkoisella Harjulla torstai iltana 19.7.2018. Miesten kymppitonnin finaali… Mitkä ovat fiiliksesi ennen kisaa ja sen jälkeen?
– Tunnelmat ovat odottavat ja päivä pitkä, sillä kilpailu käydään vasta illalla. Olosuhteet ovat luultavasti hyvät illan viiletessä. Yleisö syttyy toivottavasti juoksuun ja kaikki JKU:n kympin menijät onnistuvat. Toivottavasti myös minä.