JKU:lle menestystä Parayleisurheilun SM-hallikilpailuista

Parayleisurheilijoiden SM-hallikilpailujen mitaleista miteltiin sunnuntaina 22.1.2023 Pajulahdessa. JKU:lla oli kisoissa mukana yhteensä seitsemän urheilijan ja neljän valmentajan iskujoukko. Mitaleita ropisi ja kotiin tuomisena tulikin yhteensä yhdeksän Suomen mestaruutta ja yksi SM-hopea.

”Valtaosa urheilijoista oli mukana ensimmäisissä SM-kisoissaan ja suoriutuivat kisoissa onnistuneesti omalla tasollaan. Kilpailujen yhteydessä Jenni Hatzitoliou ja Petri Tarvainen saivat itselleen luokat, jatkossa Jennin luokka on F55 ja Petrin F33.”, kertoi aikuisten pararyhmän valmentaja Leevi Lindi.

 

Paranuorten kilparyhmästä kisoissa oli mukana Kwan Ranta ja Eros Hänninen. Valmentajat Liina-Lotta Hiltunen ja Anni Lindeman olivat tyytyväisä valmennettaviensa suorituksiin. ”Urheilijat olivat innostuneita kisasta ja jännitystäkin taisi olla ilmassa. Omien kisasuoritusten lisäksi myös muiden urheilijoiden suorituksia seurattiin kiinnostuneina”, Hiltunen kertasi kisapäivän kulkua. Kisoihin valmistautuminen oli sujunut suunnitellusti ja treeneissä oltiin harjoiteltu kisasuorituksia sekä käyty valmentajien kanssa kisatilannetta yhdessä läpi. Valmentajat totesivatkin iloisina, että tästä on hyvä jatkaa treenejä kohti tulevia kisoja.

Kilpailuiden tulokset löytyvät kokonaisuudessaan täältä: https://www.paralympia.fi/tulokset/10258-parayleisurheilun-sm-hallikilpailut-pajulahti-22-1-2023