Toimitsijoita tarvitaan lisää!

JKU:n tavoitteena on järjestää korkeatasoisia, hyvin toimivia ja laadukkaita kilpailutapahtumia, jotka
palvelevat sekä omaa jäsenistöä että kansallista ja kansainvälistä ulottuvuutta. Kilpailujen ja tapahtumien
järjestäminen on seuran sääntöjen ja tarkoitusperien mukaista perustoimintaa, jolla tavoitellaan myös
myönteistä julkisuuskuvaa ja taloudellisia edellytyksiä. Talvella kilpailut järjestetään Hipposhallissa ja
kesällä pääosin Harjun stadionilla.

Tarvitsemme vapaaehtoisia toimitsijoita moniin eri tehtäviin; lajitoimitsijoiksi kentälle tai kentän
ulkopuolisiin tehtäviin kuten kisakansliaan, ensiapuun, kahvilaan, järjestyksenvalvontaan yms.
Voit ilmoittautua mukaan ja tulla kokeilemaan johonkin ryhmään. Sitoutua ei tarvitse ja hommia (kisoja)
on juuri sen verran kuin itse kukin haluaa. Tehtävät sopivat kaikille ja ovat yksinkertaisia, mutta tärkeitä.
Alkuun koulutusta ei tarvita, laji- tai ryhmänjohtajat opastavat ennen kisaa riittävästi. Jatkossa pyrimme
kouluttamaan kaikki halukkaat lajitoimitsijat omilla ja SUL:n koulutuksilla.

Seuraaviin erityistehtäviin on nyt selkeä tarve:
-Tulospalvelun osaaja
-Maalikameran käyttäjä
-Lähettäjä
-Optinen mittaaja
-Kuuluttaja

Näihin tehtäviin annetaan koulutusta hommasta riippuen jo etukäteen ja myös kisakokeilujen aikana.
Suomalainen urheilu- ja tapahtumakulttuuri perustuu vapaaehtoisiin toimitsijoihin, ilman heitä ei olisi
kisojakaan. Urheilevien lasten vanhempia toivotaan myös mukaan mahdollistamaan lasten ja nuorten
kokonaisvaltainen harrastaminen.

Haastamme sinut mukaan sporttiseen vapaaehtoistyöhön hyvässä seurassa! Ilmoittaudu heti ja tule
kokeilemaan miltä meno maistuu kun sinulle sopii. Tervetuloa!

Toimitsijoille on myös yhteistä toimintaa, tilaisuuksia ja etuja tarjolla JKU-klubin muodossa. Talkooväkeä
pyritään palkitsemaan, saattamaan saman pöydän ääreen keskustelemaan ja löytämään samanhenkistä
seuraa.

Lisätiedot:
Kilpailupäällikkö Esa Kaihlajärvi p. 044 5703875 , esakaihla@gmail.com
Klubi-isäntä Jarkko Toivola p. 044 2927964, jarkko.toivola@jippii.fi
JKU:n toimisto Teemu Airaksinen p. 014-218031, toimisto@jku.fi
Toiminnanjohtaja Markku Koistinen p. 040 7069195, markku.koistinen@jku.fi

Ilmoittauttumiset ja lisätiedot: www.jku.fi/kilpailut 

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden tavoitteena on olla pysyvästi johtava yleisurheiluseura Suomessa. Seura toimii
jäsenistönsä fyysisen kunnon ja henkisen vireyden kehittämiseksi luomalla edellytykset liikunnan, harjoittelun ja
kilpailutoiminnan suorittamiseen. JKU:n tavoitteena on nuoriso-, huippu-, aikuisurheilu- ja harrasteliikuntasektorien
tasapainoinen kehittäminen sekä tapahtumien järjestäminen. JKU on jäsenmäärältään Keski-Suomen suurin urheiluseura.

 

artikkelikuva: Esa Jokinen