Yhteensä 13 SM-mitalia 16/17 SM-kisoista

JKU voitti Lempäälässä 16/17 SM-kisoissa yhteensä 13 mitalia (4+7+2).

Sunnuntai 14.8.

kuva: Heidi Lehikoinen

Noora Salmi voitti ensimmäisen henkilökohtaisen SM-mitalin Lempäälässä. Noora loikkasi 11,86 ja palkittiin N17 sarjan 3-loikan suomenmestaruudella. ”Kisa meni kyllä tosi hyvin. Kroppa tuntui hyvältä ja oli kiva lähteä kisaamaan. Hypyt parani loppua kohden ja viimeisen hypyn kruunasi uus enkka”, Noora kommentoi kisan jälkeen. Myös vuotta nuorempien 3-loikan mestaruus meni JKU:lle, kun Pirkko Järvikylä loikkasi Nooran esimerkin mukaan mestaruuteen tuloksella 11,85. ”Taas kerran oli paljon tuulenpuuskia ja jouduin pelaamaan merkin kanssa, jonka takia ensimmäisillä kierroksilla askelmerkki jäi aika paljon. Ennen viimeistä hyppyä tuntui, että paukkuja ennätyshyppyyn oli edellisten päivien lajeista huolimatta, ja sain juoksun osumaan teipille hyvin. Loikat eivät tökkineet ja teknisesti oli hyvää tekemistä. Tiesin, että kolmiloikan ennätys oli parannettavissa, mutta en kuitenkaan uskonut sen parantuvan niin paljon ottaen huomioon myös vastatuulen. SM- kisaviikonloppu täytti tavoitteeni”, Pirkko iloitsi värisuoraa ja ennätystä.

M17 sarjan 1500 metrillä Luukas Kontro sijoittui toiseksi 4.01,02 ajalla. ”Juoksu oli taktisesti hyvä, siinä Ungerista jäätiin tarkotuksella ekalla kierroksella hieman, viimesen kierroksen tulin todella vahvasti ja en jäännyy kuin 1.2 sekuntia voitosta. Tyytyväinen saa olla viikonloppuun”, Luukas kertoi.

14/15 SM-kisoissa Olivia Puranen jakoi voimansa tasaisesti ja juoksi T14 2000 metrillä toiseksi uudella ennätyksellä 6.43,98. Lauri Sinkkonen paransi P14 3-loikassa ennätystään huimat 99 senttiä ja pokkasi pronssisen mitalin. P14 3-loikan joukkue Lauri Sinkkonen ja Joona Viitala voittivat joukkuekilpailun.

 

Tulokset Lempäälä 16/17 SM https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=90012

Nurmijärvi 14/15 SM  https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=90011

Artikkelikuva: Heidi Lehikoinen