Valmet ja JKU kiipeävät yhdessä eteenpäin

Valmet Rautpohja ja Jyväskylän Kenttäurheilijat ovat solmineet uuden kaksivuotisen yhteistyösopimuksen. Naapurit ja ikätoverukset jatkavat yhteistuumin porras portaalta yhä korkeammalle. Valmet Oyj on maailman johtava sellu-, paperi- ja energiateollisuuden teknologia-, -automaatio- ja palvelutoimittaja. JKU on Kalevan maljan kuusinkertainen voittaja ja Suomen johtava yleisurheiluseura.

Molempien perustamisvuosi on 1938. JKU sai alkunsa Valmetin työntekijöiden toimesta heti yhtiön aloitettua toimintansa. Tästä kertoivat myös JKU:n logossa pitkään olleet tehtaan savuavat piiput, joista nykyään on savut poistettu ja yhdessä sytytetty liekki palaa puhtaasti myös Valmetin ympäristöarvojen mukaisesti.

JKU pyrkii motivoimaan ja ohjaamaan Valmetin henkilöstöä liikunnan ja terveyden polulla. Valmet profiloituu yhä vahvemmin yrityksenä, joka kantaa huolta työntekijöidensä hyvinvoinnista. Valmet haluaa myös auttaa JKU:ta saavuttamaan laaja-alaiset tavoitteensa liikunnan ja urheilun parissa. Keski-Suomen suurimmalla urheiluseuralla on vahvat kilpaurheilulliset tavoitteet, mutta samalla se pyrkii liikuttamaan erilaisia ja eri tavoittein toimivia ihmisiä koko elämänkaaren mittaisesti.