Aikuisurheilijoiden SM-hallit Hippoksella, JKU:sta mukana 81 urheilijaa!

Aikuisurheilijoiden eli entisten veteraanien yleisurheilun SM-hallit kisaillaan nyt viikonloppuna, 22.-24.2., Jyväskylän Hipposhallissa. Mukaan on ilmoittautunut lähes 700 kilpailijaa ja lajisuorituksia nähdään yli 1500. Suurimmalla joukkueella on mukana kisajärjestäjä, Jyväskylän Kenttäurheilijat, 81 urheilijalla. 

Näissä Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) JKU:lle myöntämissä kisoissa sarjoja on viiden vuoden välein 30-vuotiaista 95-vuotiaisiin asti. Takavuosien tähtiurheilijoista on mukana mm. olympiahopeamitalisti Moskovasta Kaarlo Maaninka ja varttimaileri Mikael Söderman. Isäntäseuran riveissä terävintä kärkeä edustaa N75-sarjan ME-kävelijä Pirjo Karetie.
 
Kävelykilpailut käydään jo perjantaina klo 18 alkaen. Lauantaina ja sunnuntaina kilpaillaan juoksu-, hyppy ja heittolajit ja kisat kestävät noin klo 10-18. Kilpailut käydään Hipposhallissa poislukien kisojen erikoisuus painonheitto, joka kilpaillaan Viitaniemen heittopaikalla ulkona. 
 
Aikuisurheilijoiden kansainvälinen hallikauden huipennus käydään maaliskuun lopulla Torunissa, Puolassa, jossa järjestetään MM-hallikisat. Suomalaisia on ilmoittautunut mukaan jo yli 100.
 
Ilmoittautuneet, aikataulu ja lisätietoja: https://jku.fi/sm-hallit/

 
Lisätiedot:
 
Pääsihteerit
Markku Koistinen 040-7069195 
Johanna Leivonen 0500-867209  
 
Kilpailunjohtaja
Esa Kaihlajärvi 0405703875