Saarijärvellä perjantai-illan taikaa, JKU:lle seitsemän mitalin potti!

Helteisessä perjantai-illassa oli taianomaista henkeä, kun JKU:n urheilijat saavuttivat Saarijärvellä 14-15-vuotiaiden SM-kisoissa yhteensä 7 mitalia. Mitaliputken käynnistivät 14-vuotiaat Nelli Pajula ja Nanna Leivonen, joista Nelli hyppäsi ennätyksellään kolmanneksi ja yhdessä hyvin taistelleen Nannan kanssa tytöt saavuttivat joukkuepronssia, niukkaakin niukemmalla erolla hopeaan. Hieman myöhemmin samat tytöt olivat tulessa keihäässä, ja nyt oli Nannan vuoro taistella henkilökohtaisesta mitalista. Kolmannen kierroksen jälkeen Nanna oli toisena, mutta joutui viimeisillä kierroksilla taipumaan tiukassa senttipelissä harmittavalle neljännelle sijalla. Tästäkään lajista tytöt eivät suostuneet poistumaan ilman mitalia, kun seipään joukkuemitalin lisäksi heidän kaulaan ripustettiin pronssiset keihäsmitalit.

JKU on kehittynyt viime vuosina aitajuoksun lisäksi hyväksi estejuoksuseuraksi. Tämä näkyi Saarijärvelläkin, kun seuran urheilijoita oli mitalitaistelussa lähes joka sarjassa. Venla Saari juoksi odotettuun voittoon 15-vuotiaissa tytöissä, vaikka kaatui vesiesteellä. Iiris Helander juoksi samassa sarjassa kuudenneksi. 14-vuotiaissa Kiia Paavola paransi reilusti ennätystään sijoittuen viidenneksi ja saman ikäisissä pojissa Pyry Lahtinen oli niin ikään ennätyksellään neljäs vain puolen sekunnin päässä pronssista.

Menestystä tuli myös aitajuoksussa. Heidi Salminen lähti tilastokärkenä 15-vuotiaiden tyttöjen 300 m aitoihin ja nousi hurjan loppuvetonsa ansiosta Suomen mestaruuteen parantaen ennätystään noin sekunnilla. Samassa lajissa 15-vuotias Juho Koivistokin paransi ennätystään reilusti sijoittuessaan kahdeksanneksi. Tulevaisuus näyttää hyvältä myös seiväshypyssä ja keihäässä, kun 14-vuotiaiden tyttöjen lisäksi 15-vuotiaat juhlivat lajeissa joukkuepronsseja. Keihäässä Varpu-Sofia Heinonen heitti hienosti viidenneksi ennätyksellään ja joukkuepronssin toinen tärkeä lenkki oli Ida Kolehmainen. 15-vuotiaiden noin neljä tuntia kestäneessä seiväskilpailussa joukkuepronssin saavuttaneen kaksikon muodostivat Fiinu Puustinen ennätyksellään ja Gea Zitting. Kaksikon takana Petra Koskinenkin hyppäsi uuden ennätyksensä.