Latvala kansainväliseen seuraan Jyväskylässä

Pikajuoksija Hanna-Maari Latvala pääsee helmikuussa kiihdyttämään 60 metriä kansainvälisessä seurassa kotiradallaan Hipposhallissa.

Jyväskylän Indoor Games -kilpailu on näillä näkymin Latvalan toinen tai kolmas kilpailu Prahan EM-kisoihin huipentuvalla sisäratakaudella.

– Toivottavasti saan juoksun kulkemaan heti alkukaudesta, että saa loppukauteen rakennettua hyvän kuntopiikin, Latvala sanoo.

Hallikaudella Latvalan päämatka on 60 metriä ja tavoite on onnistua EM-kisoissa maaliskuussa. Viime kesänä EM-kisojen 200 metrin finalistin toiveissa on myös siirtää toissa talvena pinkaistu 60 metrin ennätys 7,25 historiaan.

– Nopeusvoimaa ja lajivoimaa on nyt tehty edelliskauteen verrattuna isommalla prässillä. Sain loppukesästä juoksun lähdöstä kiinni ihan uudella tavalla ja sitä on koetettu viedä eteenpäin. 60 metrillä minulla on lähdössä eniten mistä ottaa pois, Latvala sanoo.

– Harjoituksissa lähdöissä on ollut ihan hyvä meininki. Nyt vaan täytyy tehdä laadukkaita toistoja, että se tulee selkärangasta sitten, kun on tosi kyseessä.

Vuosi sitten MM-hallien 60 metrin välieriin huipentuneella hallikaudella Latvalan juoksut eivät olleet yhtä tasaisia kuin toissa vuonna. Nyt hän toivoo, että askeleeseen löytyy tempoa heti alkutalvesta.

– Ihan suunnitelman mukaan on menty, vuodenvaihteessa etelän leirille suuntaava juoksija sanoo.

Urheilijakomissio pui isoa muutosta

Harjoittelun ohella Latvala on ehättänyt piipahtaa myös Euroopan yleisurheiluliiton EA:n urheilijakomissiossa. Siellä hän oli ottamassa kantaa EM-kisojen valintajärjestelmän muutoksen, jonka pitäisi astua voimaan vuonna 2018.

– Euroopan liitto haluaa järjestää eurooppalaisista kilpailuista koostuvan liigan, joka toimisi jollakin tapaa osana valintajärjestelmää saman vuoden EM-kisoihin, Latvala kertoo.

– On ajateltu, että urheilijoita pääsisi liigasta suoraan EM-kisojen välierävaiheeseen, ehkä jopa loppukilpailuun. Komissiossa tosin oltiin tätä finaaliajatusta vastaan, Latvala sanoo.

Kehitteillä oleva eurooppalainen kilpailusarja menisi lomittain Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n Timanttiliigan kanssa, mutta sen nivoutuminen EM-valintoihin on vielä mietinnässä.

– Myös meillä urheilijakomissiossa on vielä mahdollisuus vaikuttaa, kuinka se käytännössä menee, Latvala sanoo.