TURKIN EM-KILPAILUISSA HYVIÄ JKU-SIJOITUKSIA KUTEN MYÖS SM-RULLILLA

Järjestyksessä 19. aikuisten yleisurheilun EM-kilpailut päättyivät Turkin Izmirissä suomalaisittain erinomaisesti mitalitilaston neljänneksi parhaana maana. Mitaleille ylsi kaikkiaan 38 maata 42:sta. Suomen sijoitusta voisi arvioida myös maiden väkiluun nähden. Esimerkiksi tilaston ykkösmaan, Saksan, tulisi saada jokaista meidän yhtä kultamitalia kohti kahdeksan vastaavaa. No, tämä on vain pelkkää tilastospekulointia, mutta antaa yhden kuvan meidän urheilijoiden kovasta kansainvälisestä tasosta. Suomen mitalisaldoksi tuli näissä EM-kilpailuissa kaikkiaan 87 mitalia, joista kultaa 35, hopeaa 31 ja pronssia 21. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi vuotta. missä meitä odottavat EM-hallit maaliskuussa Puolan Torunissa ja MM-kilpailut Ranskan Lyonissa elokuun alussa.
19.EM-kilpailut päättyivät siis elokuun lopulla Turmin Izmirissä ja Tanskan Århus otti seuraava kisaisännyyden vastaan. Nämä kilpailut ovat vasta kolmen vuoden päästä 2017. Tämä johtuu MM-kilpailujen kierron muuttumisesta parillisille vuosille. Tästä eteenpäin EM-kilpailut käydään parittomina vuosina 2017 – 2019 – jne. (lähde: SAUL:in sivusto)

JKU TURKISSA:
Heli Lehtinen N40: Pituus 4.57 PB ja sijoitus 5. & 3-loikka 9.33 SB ja sijoitus 6.
Aila Ahonen N40: 3-loikka 9.85 SB (tuulitulos) ja sijoitus 4.
Anne Kousa N40: 100 m 14.48 ja sijoitus 5.
Annika Savolainen N55: Pituus 4.06 SB ja sijoitus 6. & 3-loikka 8.83 ja sijoitus 5. & 80 m aidat 16.55 ja sijoitus 6.

SM Rullat:
Rullahiihto 0,3 km vapaalla
N65: 1. Maija-Liisa Ojala, 2. Terhi Kokkonen
N70: 1. Pirjo Karetie
Rullahiihto 3,6 km vapaalla
N65: 1. Maija-Liisa Ojala, 3. Terhi Kokkonen
N70: 1. Pirjo Karetie
Rullaluistelu 0,3 km vapaalla
N65: 1. Terhi Kokkonen, 2. Maija-Liisa Ojala
N70: 1. Pirjo Karetie
Rullaluistelu 3,6 km vapaalla
N65: 1. Maija-Liisa Ojala, 2. Terhi Kokkonen
N70: 1. Pirjo Karetie

Koonnut: Antti Mero ja Johanna Leivonen