Näin pääset mukaan toimintaan
Jyväskylän Kenttäurheilijat on ollut vahvana suunnannäyttäjänä lähes koko elämänkaaren aikaisen yleisurheilemisen saralla. Nuorimmat harrastajat seurassa ovat tällä hetkellä 3-vuotiaita liikuntaleikkikoululaisia ja vanhimmat lähes 80-vuotiaita mastersurheilijoita. Tälle välille löytyy toimintaa niin harrasteliikunnan kuin kilpaurheilunkin osalta.
LAPSET
Nuorimpien harrastajien Liikuntaleikkikoulussa opitaan liikunnan perustaitoja ja itsensä ilmaisua liikunnan avulla. Käytössä on kuitenkin jo elementtejä yleisurheilusta, sillä harjoituksissa juostaan, hypellään ja heitellään paljon. Osa harjoituksista on yhdessä vanhempien kanssa, joten perheliikunnan mahdollisuus on myös olemassa. https://jku.fi/liikuntaleikkikoulu/
Liikuntaleikkikoulun jälkeen siirrytään lasten urheilukouluvaiheeseen. Urheilukoulussa harjoitellaan monipuolisesti kaikkia yleisurheilulajeja, mutta pääpaino on edelleen perusliikuntataitojen kehittämisessä. Urheilukoulu on tarjolla 4–12-vuotiaille lapsille ja tarjonnasta voi valita joko harrasteliikuntaan painottuvia ryhmiä (urheilukoulu) tai kilpailullisempia ryhmiä (kilpaurheilukoulu). Kilpaurheilukoulu on urheilukoulun ja valmennusryhmätoiminnan välimuoto, jossa harjoitukset antavat enemmän ohjausta kilpailuihin, mutta eivät ole vielä niin tavoitteelliseen kilpailutoimintaan tähtääviä. https://jku.fi/urheilukoulu/
NUORET
Valmennusryhmätoiminta on urheilukoulun jälkeen seuraava askel niille harrastajille, jotka tähtäävät tavoitteellisesti kilpailutoimintaan. Urheilijat ovat ikäryhmien mukaan omien vastuuvalmentajien alaisuudessa, harjoittelevat ryhmässä ja kilpailevat säännöllisesti. Valmennusryhmätoiminta jakaantuu juniorivalmennusryhmiin (n. 8–11-vuotiaat) ja nuorten valmennusryhmiin (n. 12–19-vuotiaat). https://jku.fi/valmennusryhmat/
Mikäli valmennusryhmätoiminta ja tavoitteellinen kilpaileminen ei nuorta harrastajaa kiinnosta, on mahdollisuus osallistua harrasteryhmiin. Näitä harrasteryhmiä kutsutaan treeniryhmiksi. Nuorten harrasteurheilun puolella on myös Tervetuloa yleisurheiluun -toimintaa, joka on suunnattu muista lajeista tuleville urheilijoille. Tervetuloa yleisurheiluun toiminnan kautta voi sitten siirtyä joko valmennusryhmätoimintaan tai treeniryhmiin. https://jku.fi/valmennusryhmat/
AIKUISET
Nuorisovaiheen jälkeen on kaksi vaihtoehtoa. Huippu-urheiluun ja kilpailuihin tähtääville urheilijoille rakennetaan heille sopiva kokonaisuus yksilöllisesti. Urheilija voi olla joko pienryhmän jäsen tai kokonaisuus rakennetaan täysin yksilöllisesti. Mikäli tavoitteellinen kilpaileminen ei ole tähtäimessä, voi myös jo tässä vaiheessa osallistua masterstoiminnan harjoituksiin. Vaikka kilpaileminen masterspuolella mahdollistuukin kansallisesti vasta 30-vuotiaana ja kansainvälisesti 35-vuotiaana, on seurassa rakennettu harjoitteluryhmät niin, että ns. alaikäiset (20 – 29-vuotiaat) voivat harjoituksiin osallistua. Näin toteutuu sekä harraste- että kilpailutoiminta myös nuorilla aikuisilla. https://jku.fi/huippu-urheilu/
Masterstoimintaan voivat osallistua kaikki yli 20-vuotiaat harrastajat. Jos yleisurheilu on suht vieras laji tai sitä on harrastanut vain vähän useita vuosia sitten, on aikuisten urheilukoulu oikea paikka aloittaa harrastaminen. Aikuisten urheilukoulu on jaettu kolmeen neljän viikon jaksoon: juoksukoulu, hyppykoulu ja heittokoulu. 12 vkon urheilukoulun aikana käydään läpi kaikki yleisurheilun lajit ja kehitetään liikkuvuutta ja lihaskuntoa sekä kehonhallintaa. Mikäli yleisurheilua on tullut harrastettua joko nuoruudessa tai aikuisuudessa, voi aikuisten toimintaan tulla mukaan myös ympärivuotisesti. Valittavana on kaksi tasoa: harrastevalmennus ja valmennusryhmät. Harrastevalmennuksessa harjoitukset ovat enemmän yksittäisiä lajiharjoituksia ja niissä keskitytään perustekniikoiden opetteluun sekä kulloinkin aiheena olevan lajin pääominaisuuksien kehittämiseen. Valmennusryhmässä voi puolestaan harjoitella tavoitteellisesti ohjelman mukaan tähtäimenä Masterskilpailut. Valmennusryhmien harjoitukset ovat jatkumoita edellisiin harjoituksiin ja ne noudattavat kilpailusuunnitelman mukaista rytmitystä. Masterstoiminnassa on lisäksi erillinen ryhmä yli 65-vuotiaille senioreille ja se noudattelee harrastevalmennuksen periaatteita. https://jku.fi/aikuisurheilu/