Kymmenen kysymyksen haaste

Nimi: Valtteri Ahtamo

Syntymävuosi: 1989

Laji(t) ja ennätys/ennätykset: 100m (10.76)

Valmentaja: Allekirjoittanut edellisten opeilla: Olli-Pekka Mykkänen, Olli Okkonen, Janne Alasalmi ja Jussi Kaihlajärvi.

1.) Kuinka kauan olet edustanut Jyväskylän Kenttäurheilijoita, ja mitä JKU sinulle merkitsee?

– Aloitin yleisurheilun 20-vuotiaana, helmikuussa 2010. Olin muutamaa kuukautta aiemmin lopettanut jääkiekon ja pyörinyt omatoimisesti hipposhallilla pituushypystä mitään tietämättä, mutta äärimmäisen kiinnostuneena. Eräänä päivänä herrasmies nimeltä Mauri jututti tapansa mukaan minuakin ja kuultuaan nuoren miehen haaveet lähti tuota pikaa jututtamaan toista.

Pian kättelin innokasta ja ennennäkemättömän positiivista henkilöä, joka tulisi paljastamaan minulle kaikki yleisurheilun hienoudet. Olli-Pekka näytti, ohjasi ja pyrki vastaamaan liukuhihnalta sateleviin kysymyksiini. ”Hei Olli, millaiset trikoot minun pitäisi hankkia ja mistä niitä voi ostaa?” Muistan vielä vastauksenkin: ”niitä on oikeastaan kahdenlaisia, vähän paksumpi- ja ohuempikankaisia, hae urheilukaupasta mieluummin ohuemmat.” ”Entä, miksi pitää treenata jaksoissa ja mitä tarkoittaa takareisirevähdys?” Kaikkeen en saanut heti vastausta, mutta Olli varmaan ajatteli, että eiköhän kaikki selviä aikanaan.

Olli luennoi yleisurheilumaailmasta kuin vieraan planeetan tutkimusmatkailijalle, joka oli juuri laskeutunut sukkulallaan Tartaaniaan. Kaikki oli eksoottista ja upeaa. Muutkin tartaanialaiset ottivat muukalaisen avosylin vastaan. Planeetan hiekkalaatikolla tutustuin Oskuun, joka näytti tietävän täsmälleen mitä teki. Hieman ujosti kysyin, että kannattaakohan minunkin nyt jo 20-vuotiaana harjoittaa tosissaan tartaanialaisia taitoja. ”Vielä mitä, mukaan vaan! Siihen pitää heittäytyä mistä nauttii. Minäkin aloin kehittyä kunnolla vasta 25-vuotiaana. Muista kuitenkin, että kukin etenee tavallaan. Korvatulpat ja silmälaput voivat tulla tarpeeseen”, hän vinkkasi. Olli kertoi minulle jälkeenpäin, että Osku oli juuri hypännyt tartaanialaisten ennätyksen korkeushypyssä. Olin haltioissani, tartaanialaiset olivat kannustavia ja sivistyneitä, eivätkä vieroksuneet vähemmän kyvykkäitä muukalaisia.

Tartaania oli jotain mitä olin tietämättäni jo jonkin aikaa etsinyt ja kaikki mitä se tarjosi, oli enemmän mistä osasin haaveilla. Tein ratkaisuni, hankin tartaanialaiset piikkipohjaiset jalkineet ja päätin jäädä paratiisiin.

Pian huomasin kuuluvani yhteen Tartaanian mahtavimmista heimoista. Heimolla oli pitkä historia, jonka aikana sen kunniaa olivat ylläpitäneet lukuisat atleetit. Pian minäkin pääsisin ponnistelemaan heimoni puolesta. Olli oli minulle erinomainen valmentaja. Opin nopeasti tartaanialaisia taitoja, eritoten nopeaa juoksua, minkä huomasivat myös klaanimme johtajat. Puolen vuoden aherruksen jälkeen minut kelpuutettiin heimomme joukkueeseen tartaanialaisten juoksujen mittelöihin.

Toimme atleetti Mikon, Petterin ja Juhon kanssa klaanillemme kunniaa, ansaitsemalla arvometalleja viestijuoksussa. Tämä oli sikäli merkillistä, että heimomme edellisestä metallisaaliista (tässä mittelössä) oli vierähtänyt vuosikymmen. Olimme kaikki ylpeitä. Tästä alkaisi meidän ja koko klaanimme uusi kulta-aika.

Seuraavan kahdeksan vuoden aikana Tartaaniassa on tapahtunut yhtä ja toista. Vaikka klaanimme vanhimmat sankarit ovat osittain eläköityneet, ovat uudet atleettimme taustavoimineen vahvistaneet JKU-heimomme Tartaanian mahtavimmaksi. Oma asemani on klaanissamme vaihdellut. Olen välillä saanut olla mukana tuomassa kunniaa, mutta joutunut viettämään lähes puolet ajasta sairasmajassa. Tästä huolimatta olen pyrkinyt olemaan aktiivinen heimomme kehittämisessä muilla tavoin. Olen saanut ideoida ja toteuttaa päähänpistojani heimomme hyväksi. Traditioksi muodostuneet klaanijuhlamme tartaanialaisen veden ja tanssin siivittäminä ovat toivon mukaan perintö, jonka me kokeneemmat heimolaiset voimme jättää nuoremmille atleeteille.

Olen viettänyt Tartaaniassa jo tovin. Aika, jolloin tutkimusalukseni sähköakku on latautunut uutta löytöretkeä varten, lähestyy. Nähkääs Tartaaniassa ihminen vanhenee nopeammin kuin muilla planeetoilla.

Mutta aluksen laukaisu ei tapahdu vielä tänään, vaan sitä ennen toivoisin toipuvani taas täältä sairasmajasta päästäkseni vielä mittelemään heimomme kunnian hyväksi. Vielä kerran haluaisin yllättää itseni asettelemalla tauluun ennätyslukuja. Sairasmajassa toipuessani minulla on ollut aikaa tehdä meidän tartaanialaisesta heimostamme muutamia huomioita.

Kuten minunkin tapaus havainnollistaa, heimomme ottaa kaikki innokkaat atleetit avosylin vastaan ja uudet jäsenet ovat alusta alkaen tasavertaisia muiden kanssa. Heimolaiset saavat niin klaaninjohtajilta kuin kanssa-atleeteilta täyden moraalisen tuen. Jäsenet eivät kilpaile keskenään vaan kohentavat tartaanialaisilla meriiteillään heimon kunniaa. Jokainen klaanilainen saa kunnioitusta olemalla oma itsensä eikä sitä ansaita tartaanialaisten taitojen perusteella.

Ainutlaatuista klaanissamme on se, että samaan aikaan kun juuri mitkään muodolliset velvoitteet eivät sido heimolaisia toisiinsa, kukkii aktiivinen yhteiselo jäsenten sisäsyntyisestä motivaatiosta. Moneltako muulta planeetalta voi löytää vastaavaa?

Heimoomme liitytään, siinä kasvetaan, luodaan ihmissuhteita, sen nimissä voitetaan ja hävitään, sen puolesta uhraudutaan ja vammaudutaan, mutta kuitenkin parannutaan, sitä juhliessa päihdytään, mutta loppujen lopuksi selvitään. Ja kaikki tämä koetaan yhdessä heimossa.

Heimoelämän aikana tulee ryppyjä ja hiuksetkin voivat lähteä. Sen aikana opitaan, yritetään, onnistutaan, nautitaan, petytään, luovutetaan, karaistutaan ja vahvistutaan, kasvetaan ulos naiiviudesta, opitaan hyväksymään ja muutetaan suhtautumista. Kasvetaan persoonana ja tartutaan vankemmin elämän ohjaksista. Ja kaikki tämä tapahtuu heimoelämän aikana.

Klaanimme imaisee positiivisuudellaan yrittämisen linkoukseen, työntäen atleettejaan vauhdilla eteenpäin. Klaanin ansiosta minunkin urani on jatkunut, vaikka useampaan kertaan olen kiivennyt alukseeni ja meinannut painaa punaista nappia.

Minä kuten kaikki muutkin heimolaiset olemme nuorina imeneet tarinoita, neuvoja ja mallia vanhemmilta atleeteilta huomataksemme pian itse olevamme kertomassa tarinoita klaanimme junioreille. Niin sen täytyykin mennä, sillä siinä välittyy heimomme sielu.

Nyt viimeistään ymmärtää mitä se tai tuo henkilö tarkoitti aikoinaan tällä ja tällä ja nyt viimeistään ymmärtää mikä on olennaista Tartaaniassa ja klaanissamme. Se on jotain sellaista mitä ei pysty sanoin kuvaamaan, mutta jonka kaikki heimomme muinais-, nyky- ja tulevat jäsenet pystyvät tuntemaan.

Ja kun atleetit ovat saavuttaneet Tartaaniassa kaiken haluamansa, hyppäävät he aluksiinsa, starttaavat, ja navigoivat kohti uusia seikkailuja. Ja vaikka päätyisivät valovuosien takaisille planeetoille, niin yhteys kuitenkin säilyy. Siellä he voivat kertoa, että onpa sellainenkin maailma kuin Tartaania ja sellainen klaani, jossa kaikki on kunnossa.

Hetkinen, puhuin shaibaa. Olenhan ollut JKU:n urheilukoulussa jo vuosina 1996–1998. Mutta se onkin jo toinen tarina.

2.) Mieluisin metrisi 100 metrin juoksussa?

– Ensimmäinen. Jännitys laukeaa ja kaikki on vielä mahdollista.

3.) Kuka on eniten arvostamasi henkilö urheilun ulkopuolella?

– Tuore aviopuolisoni Sonja. Hän on monessa asiassa minulle esikuva ja edelläkävijä, jolta opin jatkuvasti uusia asioita. Hän rohkaisee, piristää ja vahvistaa. Hän ymmärtää ja hyväksyy, sekä sietää minua. Kai se on mennyt myös toisin päin. Olemme kohta 15-vuotisen yhdessäolon aikana kokeneet yhtä ja toista, mikä on muodostanut välillemme jaetun mielenmaiseman ja lähes telepaattisen yhteyden. Kun toinen aloittaa lauseen voi toinen päättää sen edellisen aikomilla sanoilla. Nautimme pitkälti samoista asioista, eritoten pitkistä pohdiskelevista keskusteluista. Huumori sikseen! Jos totta puhutaan, niin arvostukseni Sonjaa kohtaan perustuu vain ja ainoastaan hänen hyvin muotoutuneeseen takakonttiin.  

4.) Mitkä ovat tavoitteesi urheilussa alkavalle kaudelle 2018?

– Lue ensimmäisen kysymyksen vastaus.

5.) Millainen on tavallinen arkipäiväsi, ja miten rentoudut?

– Minulla on oikeastaan kolmenlaisia päiviä.

1. päiviä, joina heräämisen ja nukkumaanmenon välissä en tee mitään
2. päiviä, joina en saa omasta mielestäni mitään aikaiseksi
3. ja päiviä, joina koen saaneeni aikaan jotain peruuttamatonta

Pyrin rentoutumaan usein ja keinoni vaihtelevat. Käyn säännöllisesti tuulettumassa vierailla mailla kaupunki- ja rantalomien merkeissä, mutta useimmiten kotikonsteillakin pääsee paineista. Maistelen mallasjuomaa, luen säännöllisesti deeppiä shittiä ja ujutan kuulokkeisiini ajoittain pitkiä mixtapeja. Popitan lähinnä pehmeitä ja löysiä soundeja, mutta voi tripille päästä myös psytrancen kaltaisilla hävyttömyyksillä. Se on tosiaan jännää miten neljän seinän ympäröimänä voi sukeltaa kaukaisiin tietoisuuden luoliin ja löytää niistä aarteita. Laatikon ulkoreunojen haihtuessa huomaa kelluvansa vapautuneena luovuuden virrassa. Juuri silloin syntyvät ne parhaimmat ideatkin. Kaikella kunnioituksella, työntäkää ne taukojumpat ja ideariihet hanuriin. Joskus ryhdistäydyn, puen vaatteet päälle ja lähden joukolla huvittelemaan.

6.) Lukemasi kirja, joka teki sinuun vaikutuksen?

– Fjodor Mihailovitš Dostojevskin Idiootti. Olin jo jonkun verran kahlannut venäläisiä klassikoita, mutta Dostis aukaisi minulle vuosi sitten uuden maailman. Päätin lukea koko hänen tuotantonsa, nyt on neljäs tiiliskivi menossa. Myös Karamazovit, hänen magnum opus, ansaitsee niin ikään erityismaininnan.

Hän on aivan maaginen kuvaamaan ihmisten päänsisäisiä prosesseja sovittaen ne loistavasta dramaattisiin juonenkulkuihin. Hän luonnehtii loistavasti erilaisia ihmistyyppejä asettaen heidän ristiriitaiset mielenmaisemat ympäristötekijöiden koeteltaviksi. Ei taida maailmankirjallisuudessa olla parin saksankielisen ohella muita, jotka olisivat pureutuneet yhtä ihailtavasti ihmismielen mystisyyteen. Eikä tuollaiselle tasolle voikaan päästä ellei kirjailija olisi itse kokenut äärituntemuksia. Sensaatiomainen menestys, kateellisten pilkankohteeksi joutuminen, kuolemantuomio, joka lievennettiin lusimisen jälkeen Siperian pakkotyöksi, epileptiset tripit ja läheisten kuolemat, depressio ja addiktiot, raamatun indoktrinaatio, sekä persaukisuuden pakkoraossa tulevien mestariteosten töherrykset, saavat lukijat kysymään: millä helvetin voimilla hän on saanut pidettyä itsensä kasassa ja saanut aikaan kirjallisuuden suurteoksia. Ehkäpä juuri kynään tarttuminen on ollut hänelle terapiaa.

Vaikka herra onkin taipuvainen raapustamaan laajoja sepustuksia, voi yhdessä hänen kirjoittamassaan sivussa olla enemmän sisältöä kuin muodollisesti pätevissä liukuhihnaromaaneissa. Ideoilla leikittely, moraalisten kysymysten tarkastelu, hyvän ja pahan integraatio, sekä ilmiömäisten argumenttien rakentaminen ja niiden kumoaminen vielä paremmilla ovat sellaista luettavaa, jota voi suositella kaikille niille, jotka haluavat oppia itsestään ja elämästä, mutta ennen kaikkea aktivoitua ajattelemaan.

Suomalaisesta kirjallisuudesta mainitsen Markku Lahtelan lyhyehkön, mutta sitäkin intensiivisemmän Hallitsijan.

7.) Mitkä ovat henkiset vahvuutesi urheilijana?

– Onkohan niitä? Innostuminen… heittäytyminen… omistautuminen… kehittymisen himo… totalitaarinen urheilun hengittäminen. Ainakin muinoin muistan näiden olleen mukana työkalupakissa. Nykyään se taitaa sisältää vain huumoria.

8.) Mikä on tähänastisen urheilu-urasi paras muisto?

– Koska urheilu on yhtä juhlaa, parhaita muistoja on lukuisia. Muistijälkiä kaivellessa voi tulla mieleen koomiset tilanteet kuten housujen ratkeamiset, tai ennen näkemättömän hävyttömät tuuletukset, jotka toteutin muinoin Rovaniemellä kun kohdistin yläpeltiin seitsemännen maalini saman vuorokauden aikana. On naurussa ollut pitelemistä myös sellaisissa tilaisuuksissa, joissa katson vierestä kun leipurihieroja survoo kaikilla voimillaan kyynärpäätään urheilutoverini lihaksistoon.

Myös riemu, jonka näkee kanssaurheilijoiden ja taustajoukkojen kasvoilta yhteisen onnistumisen päätteeksi, on jotain mikä ei poistu verkkokalvoilta, vaikka dementia puskisi. Olenpa saanut myös poskipusun Kaihlajärven Esalta.

Kiitollisuuskin palaa mieleen kun tajuaa, että parin vuoden aikainen raajarikkoisuus ja henkisen tuskan haihtuminen ovat erään hyväntekijän tarkan asennustyön ansiota. Toivuttuani vammasta ensimmäiset juoksuaskeleet voittivat euforiassaan kaikki siihenastiset pyrähdykset.

Ei kai kukaan unohda myöskään omia ennätyksiään, joita on vuosikaudet jahdannut kilpailujen ohella eritoten harjoituksissa.

Olen aina rakastanut treenaamista ja voisin sanoa sen olevan itselleni tärkeämpää kuin kilpaileminen. Muistan vielä kun treenasin nuorempana neljästi päivässä (2 jääharjoitusta ja 2 punttia). Vähän vanhempana sain suunnatonta tyydytystä 4 tunnin tehopuntista. Nykyään riittää jo se, että kerkeää kaikilta kiireiltään edes treenaamaan. Kun palataan ajassa kymmen vuotta taaksepäin, sen aikaisen Valdemarin tunnelmiin, nostan parhaimmaksi muistoksi ne työteliäät, ennakkoluulottomat, kehitystä janoavat, ja taianomaisen optimistiset mielenmaisemat, kun odotin innolla mitä minusta voisi urheilijana tulla.

9.) Tyhjässä hipposhallissa kaatuu juomapullo, kuuluuko siitä ääni? Perustele.

– Mitä tehdä jos haluaa päästää helpolla? Ei tarvitse muuta kuin viedä väitteen lähtöoletukselta uskottavuus. Kuinka siis tyhjässä tilassa (eli halli jossa ei ole mitään), onkin sitten juomapullo? Looginen ristiriita eikö vain.

Mutta koska tykkään leikitellä ajatuksilla, otan tämän hypoteettisen lähtötilanteen annettuna. Vastaan kyllä ja ei, ja kaikki mahdollisuudet näiden välillä.

Ensinnäkin, kyseessä ei ole ns. laboratoriotilanne eli tiukasti rajattu ja pelkästään mitattavuuden varaan perustuva yhtälö. Toiseksi, tämä on monimutkainen ilmiö, johon liittyy materiaalisen todellisuuden lisäksi ideat.

Kaikki riippuu perspektiivistä eli siitä minkä kuplan tai laatikon sisältä kysymystä tarkastelee. Ottakaa huomioon, että tämäkin on vain yksi näkökulma. Olennaista on se, että vastaaja on tulkitseva ihminen. Hänen näkemyksensä pohjautuvat mielikuvitukseen ja mieltymyksiin, jotka hän järkeilee vedoten teorioihin, enemmän ja vähemmän loogisiin argumentteihin, sekä puhtaaseen retoriikkaan. Kaikki nämä ovat kumottavissa olevia todistuksia. Uusi tulokulma voi romuttaa varmana pidetyn näkemyksen.

Siispä olennaista ei olekaan se, kuuluuko ääni (eli mikä on totuus), vaan se kuka pystyy uskottavimmin perustelemaan näkemyksensä. Tässä tullaan tulkitsijoiden väliseen kamppailuun, mikä onkin koko politiikan ydin.

10.) Kalevan kisat Jyväskylän aurinkoisella Harjulla heinäkuun lopulla 2018… Miesten 100m finaali on alkamassa…Mitä ajattelet ja tunnet ennen kisaa ja sen jälkeen?

– Olen tiukan paikan edessä ja joudun kovasti pohtimaan ottaisinko ketsuppia vai sinappia ja miksi ihmeessä näin sivistyneessä tapahtumassa ei tarjoilla mallasjuomaa katsomoon.