Kymmenen kysymyksen haaste

Nimi: Sini Toivola

Syntymävuosi: 1996

Laji(t) ja ennätys/ennätykset: pituus 5.96

Valmentaja: Matti Liimatainen

1.) Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?

– Utelias, heittäytyvä ja optimistinen.

2.) Lempiruoka?

– Bataattiranskalaiset.

3.) Opiskeletko tällä hetkellä jotain ja mitä?

– Opiskelen toista vuotta tuotantotaloutta Tampereen teknillisessä yliopistossa. Minulla on monia tavoitteita myös urheilun ulkopuolisessa elämässä, ja koen että opiskelemalla pääsen kohti niitä. Lisäksi olen saanut koulun kautta uuden sosiaalisen ympäristön. On mahtavaa, että on myös sellaisia kavereita jotka eivät tiedä mitä kummaa siellä Pirkkahallilla teen päivät pitkät, saatikka osaa erottaa seivästä ja keihästä toisistaan.

4.) Millaista on olla perheessä, jossa kaikki ovat tekemisissä urheilun parissa?

– Vaihtelevaa mutta pääosin positiivista. Ilmapiiri on erittäin kannustava ja urheiluasioita ymmärretään ilman suurempia perusteluja. Minua ja Juliusta on pyyteettömästi Kuskattu, kuluja Kustannettu ja jokaisissa kissanristiäisissä Kannustettu. Valmentajat ja muut tukihenkilöt vaihtuvat, mutta pysyvin kaikista on kodin tuki. Ei olisi meidänkään urheilu-urat alkaneet eivätkä etenkään jatkuneet ilman tätä kannustusta (ja painostusta J). Siitä kuuluu isoin kiitos kotiporukoille.

Kääntöpuolena urheilu pyörii lähes kaikessa tekemisessä mukana. Perheen yhteiset lomat, jos niitä ikinä ehtii pitää, ajoitetaan niin, ettei tärkeitä kisoja satu olemaan samaan aikaan. Itse pyrin siihen, etten ajattele urheilua liikaa treenien ja muiden huoltotoimien ulkopuolella. Siksi yleisurheilutulva saattaa ajoittain tuntua raskaalta. Nykyään tilanne on optimaalinen, kun asun sopivan välimatkan päässä Tampereella. Jyväskylä-kotiin on aina ihana tulla.

5.) Mitä saavutustasi urheilussa arvostat eniten?

– Erittäin vaikea kysymys, johon minulla ei ole antaa vastauksena mitään senttilukemaa, aikaa, voitettua mitalia tai edes tiettyä tapahtumaa. Suurimpana saavutuksenani pidän sitä, että vielä tänä päivänä saan vetää piikkarit terveisiin jalkoihini ja piirtää itselleni tavoiteviivoja hiekkakasaan. Uran aikana on minullekin tullut monta ajanjaksoa, kun poistumisliittymä yleisurheilutieltä olisi ollut se helpompi vaihtoehto. Tällä tiellä pysyminen on mahdollistanut tavoitteiden saavuttamiset.

Uskon, että isossa kuvassa urheilija yleensä arvostaa niitä suuria tunteita ja matkantekoa enemmän kuin yksittäistä onnistumista tärkeässä paikassa. Se lämpö, joka huokuu tällaisessa JKU:n kaltaisessa urheiluyhteisössä, tuntuu lämpimämmältä poskea vasten kuin kylmä mitali. En tietenkään vähättele yhtäkään voitettua mitalia tai tehtyä ennätystä. Ne ovat ikään kuin symboleja tehdylle työlle ja uhrauksille.

6.) Mikä on mieluisin treenisi?

– Pidän monenlaisista harjoituksista. Onnistuneen voimaharjoituksen jälkeen tunnen itseni voittamattomaksi alfanaaraaksi. Hapottava juoksuharjoituksen jälkeen tunnen olevani eniten elossa. Yleisesti sellaiset harjoitukset, joissa on saanut venytettyä omaa kapasiteettiaan, tuottavat suurimman mielihyvän. Erityisen tyytyväinen olen harjoituksiin, joiden alussa väsymys ja jumit meinaavat nousta ylitsepääsemättömäksi esteeksi, mutta sen yli päästyä löytyy fyysisen suorituskyvyn Mikämikä-maa, jossa kaikki on mahdollista.

7.) Olet monipuolinen yleisurheilija, näkyykö se edelleen harjoittelussasi?

– Kiitos nykyiselle ja entisille valmentajille siitä, että ovat kannustaneet harjoittelemaan monipuolisesti. Monesti nuori mieli olisi halunnut keskittyä vain pariin lajiin, joissa tunsi pärjäävänsä parhaiten. En itse nähnyt mieltä siinä, että vielä rankan treenin päätteeksi annettiin kuula käteen. Nyt pääsen kuitenkin nauttimaan siitä pohjasta, jonka tällainen nuoruuden harjoittelu on mahdollistanut. Esimerkiksi vakavia loukkaantumisia minulla ei ole viime vuosina juurikaan ollut. *koputtaa puuta*

Tällä hetkellä en treenaa enää määrällisesti yhtä paljon kuin esimerkiksi lukioiässä. Nyt kun pohjia ei kannata enää jyystää, on enemmän keskitytty laatuun ja tehontuottoon. Tämä on luonnollisesti vähentänyt harjoiteltua lajivalikoimaa. Treenini ei silti ole pelkkää pituushyppyä, jota tulee suhteellisen harvoin edes hypättyä. Treeneissä kulkevat mukana monipuolisesti loikat, aitajuoksu, lähtötreenit, juoksu ja voimaharjoittelu. Lisäksi aina syksyn SM- otteluiden lähestyessä käydään kokeilemassa, kumpi pää edellä sitä keihästä heitettiinkään.

8.) Miten juuri pituushyppy valikoitui lajiksesi?

– Poissulkumenetelmällä. Pienenä kokeilin monipuolisesti eri lajeja. Ensimmäisenä suljin pois heitot, kun huomasin, että heittämäni turbokeihäs käyttäytyi ilmassa kuin frisbee. Kestävyysjuoksussa pärjäsin ihan hyvin Lapin piirin tasolla, lähinnä siksi, että olin ainoa osallistuja PM-maastoissa. Myös 600 metrin kävelyä, pikemminkin 600 metrin laahausjuoksua, tuli testattua. En kuitenkaan kokenut pitkää puurtamista luonteelleni sopivaksi ja aloin keskittymään hyppyihin ja pikajuoksuihin.

Ensimmäisenä hypyistä putosi seiväs, sen jälkeen kuin koin kaiken potentiaalini käytetyksi uuden piirinennätyksen jälkeen. Korkeus ja 3-loikkakin sujuivat pitkään hyvin, kunnes terveydenhoitaja ilmoitti pituuskasvuni jämähtäneen alle 167 senttiin. Oli jäljellä enää pituus sekä juoksut niin aidoilla ja ilman. Pitkälti näillä lajeilla ollaan jatkettu tähän päivään asti. Pituuden Kalevan Kisat-rajan ylitys ja sitä seurannut 8. sija saivat painopisteen siirtymään hiekkakasan puolelle.

9.) Monennetko Kalevan kisat nämä tulevat sinulle olemaan?

– Viidennet. Ensimmäiset Kalevan kisat, 7-ottelussa, kilpailin Kuopiossa 2014. Silloisen 18-vuotiaan Sinin kisajännitys sai edellisen yön unet jäämään alle kahteen tuntiin. Adrenaliineissani aloitin silti hyvin ottelusarjan, joka valitettavasti keskeytyi toisena päivänä. Vuosina 2015-2017 olen osallistunut pituuteen vaihtelevalla menestyksellä.

10.) Hauskin urheiluun liittyvä muistosi?

– Junnuvuosien Jämsänkosken aitakarnevaalileirit ovat jäänet iloisina muistoina mieleen. Nurmikolla kirmailua, kavereita ympäri Suomea, hervotonta hihitystä ja unettomia öitä. Kaikki hauskanpito palkittiin vielä ennätyksillä sunnuntaina leirin päättäneissä kisoissa. Miten silloin paistoikaan aina aurinko?

11.) Kalevan kisat Jyväskylän aurinkoisella Harjulla heinäkuun lopulla 2018… Naisten pituushyppyfinaali on alkamassa… Mitä ajattelet ja tunnet ennen kisaa ja sen jälkeen?

– Toivon, että mieleni on täysin tyhjä. Antaudun hetkelle. Kuulen käsien hakkaavan yhteen kannustuksen merkiksi. Ehkä erotan linnun laulavan Harjun metsissä. Hengitykseni kiihtyy ennen astumista vauhtiradan päähän. Luotan siihen, että osaan tehdä saman kuin sadat kerrat aiemminkin. Yhtäkkiä olen hiekkakasassa muodostamassani kuopassa. Kuopan etäisyys lankusta kertonee tunteet kisan jälkeen. Näitä suuria tunteita pääsee seuraamaan takasuoralla ostamalla liput B-katsomoon.