Kymmenen kysymyksen haaste

Nimi: Otto Kilpi

Syntymävuosi: 1987

Laji(t) ja ennätys/ennätykset: pituus 7.96

Valmentaja: itse

1.) Kerropa ihan ensin, mitä mitä sinulle kuuluu tällä hetkellä?

Tehdäänpä tällä kertaa sellainen poikkeus, että aloitetaan tämä haastis totisemmalla vastauksella. Saattaahan olla, että jotakuta oikeastikin kiinnostaa meikäläisen kuulumiset..epäilen kyllä kovasti sitäkin asiaa.

Elämme kovia aikoja ystävä hyvä, ja kiireisiä. Tulessa on monta rautaa ja tällä hetkellä aikani kuluu sujuvasti omaan urheiluun sekä erinäisiiin valmennuksiin. Lisäksi teen moukarinheiton biomekaanista tutkimusta Gradun muodossa. Näihin kun lisätään vielä “pakolliset” arkiaskareet ja elinkumppanien huomiointi, niin päästään vuorokaudessa perinteiseen 27 tunnin kokonaistuntimäärään. Ja käteenhän tästä lystistä ei vielä paljoakaan jää 😀

Ps. “elinkumppaneilla” tarkoitetaan tässä yhteydessä pääasiallisesti kokonaisia ajattelevia olentoja ja vasta toissijaisesti ihmisen anatomiaan liitettäviä elimiä.

2.) Jos saisit tavata kenet tahansa nykyisen tai aiemman yleisurheilustaran, kuka se olisi ja miksi?

Treeni-, kisa- ja valmennusreissuilla olen jo onnekkaasti päässyt useita mielenkiintoisia urheilustaroja tapaamaan. Jotkut heistä ovat jääneet minulle pieniä summia velkaa, joten ehkä re-visit voisi olla paikallaan.. En nyt osaa nimetä tähän ketään, jonka haluaisin välttämättä tavata, odotan mieluummin seuraavaa tapaamista arvailematta.

Alkuun mietin, että ehdottomasti Bolt, mutta sitten kysyin itseltäni, että mitäköhän hänellekin sanoisin. En keksinyt mitään tarpeeksi nokkelaa, joten jääköön tällä kertaa sekin. Katsotaan uudelleen sitten, kun hän tulee minua tapaamaan.

3.) Aina kysellään urheilijan vahvuuksien perään, mutta mitkä mielestäsi ovat heikkouksiasi (jos sellaisia on)?

Tällä kertaa olisi melkein voinut etsiskellä niitä vahvuuksia, mutta mennään nyt tällä. Olen joskus sanonut, että en oikein osaa juosta, enkä ponnistaa..valitsin sitten pituushypyn.

Nopeus ei ole koskaan ollut vahvuusalueeni, vaan sekä aidoissa, että pituudessa tulokset ovat olleet jopa parempia, kuin pitäisi. Joku voisi tästä päätellä, että ehkä kompensoin heikkouksiani jollakin, esimerkiksi teknisellä suorittamisella. Pyrin kuitenkin jatkuvasti heikkouksiani kehittämään, vaikka uskonkin vahvuudet-edellä harjoitteluun.

4.) Mikä sinusta tulee isona?

Musta tulee isona tukiasema..tai peruna. En nyt lähde näitä tähän enempää avaamaan.

Edelliset saattavat toteutua jossakin rinnakkaistodellisuudessa, mutta tässä ulottuvuudessa tulevaisuus on vielä usvan peitossa. Pyrin tilanteeseen, jossa voin oman aikatauluni mukaan tehdä mitä haluan ja saan siitä suhteellisen suuren kompensaation, jonka taas voin käyttää siihen mitä haluan. Olen huomannut, että näitä mahdollisuuksia on Suomi (ja maailma) väärällään, eli muillekin halukkaille löytyy kyllä tilaa laakeripediltä (tulipa muuten kipeä mielikuva).

Toisena mahdollisuutena olen harkinnut muuttoa Lappiin, missä voisi elää perunoiden viljelyllä ja kalastusoppaan hommilla. Saas nähdä kui äijän käy.

5.) Lempiruokasi? Mitä puolestaan et ikinä laittaisi lautasellesi?

Omat lempiruokani ovat vaihtuneet koko ikäni ajan suunnilleen seuraavaa rataa:

Maito – peruna/porkkana – makarooni – kokis – sipsit – maksalaatikko – letut – jauhelihakeitto – lihapullat – kanaa ja ananasta – fantasia – palapaisti – aurarulla – tonnikalanuudeli – naudan paahtopaisti – siivet – hernekeitto – sushi – jne.

Lautaselta jätän pois banaanin ja muut sinne kuulumattomat, kuten pienet kivet ja  hillosipulit.

6.) Jos saisit muuttaa yhden asian tähänastisesta urheilu-urastasi, mitä tekisit mahdollisesti toisin ja miksi?

Kerronpa näin alkuun vitsin aikamatkailusta, mutta et tajunnut sitä.

Mielenkiintoinen, joskin täysin turha kysymys (ei pahalla Ida ;), sillä aikamatkailu ei vielä nykyteknologialla ole turvallisesti mahdollista. Jos se taas lähitulevaisuudessa mahdollistuisi, niin epäilen, ettei minua lähetettäisi ensimmäisenä historiaan estämään itseäni tuhoamasta välilevyjäni tahi pitämään aitajuoksua harjoitusohjelmassa päälajivaihdoksesta huolimatta. Toisaalta olisi mielenkiintoista nähdä, minkälainen aika-avaruusvääristymä syntyisi, jos estäisin (estin?) isääni viemästä minua yleisurheilukouluun ja suuntaisinkin sen sijaan ylitsepursuavan energiani jonkin rahakkaamman urheilulajin piiriin. Esimerkkeinä mainittakoon tennis, golf ja formulat.

7.) Mitkä asiat mielestäsi tekevät hyvän pituushyppääjän?

Tähän osittain vastasin jo kysymyksessä kolme, eli ks. kys. 3.

Nykyään on jo melko selvää, millaisia fyysisiä ominaisuuksia missäkin urheilulajissa menestymiseen vaaditaan. Niiden lisäksi olen ystävieni kanssa pohtinut luonteenpiirteitä ja mentaalipuolen tekijöitä, joita varsinkin yleisurheilijoilla pitää olla, muuten voi seinä nousta pystyyn menestystä havitellessa. Yleisurheilu on useimmiten yksin puurtamista, eikä minullakaan ole koskaan ollut treeniryhmää, jonka kanssa harjoitella. Toki jokaisella asialla on kaksi puolta, mutta kun syksyllä kolmen asteen ulkolämpötilassa loikkii ylämäkeen hiekkarinteessä vaakasuoran sateen piiskatessa kasvoja, on joskus käynyt mielessä ajatus, että tämäkin voisi olla hieman inhimillisempää, jos olisi edes joku kuulemassa jatkuvan kiroilun kaiut pimeydessä. Ominaisuus, jota yritän tässä kuvata, on siis hulluus. Ehkä jopa urheiluhulluus.

Ollessani noin parikymppinen junnulupaus, minua pidettiin jokseenkin mulkkuna. Tiesin sen, eikä se minua haitannut. Jälkikäteen olen jopa tajunnut, että yksilölajissa menestyäkseen urheilijalta vaaditaan jonkinlaista “mulkkuutta”. En missään nimessä tarkoita, että se perustuisi muiden väheksymiseen, vaan päinvastoin, oman itsensä tuntemiseen ja silmittömään uskoon omasta ylijumalallisesta pystyvyydestään. Jos heikommat kokevat sen uhkaavana tai mulkkumaisena, niin so not! 😉

8.) Mikä on tähänastisen urheilu-urasi mieleenpainuvin hetki?

Tämä on helppo, joskin todennäköisesti yllättävä. Olen hypännyt tähänastisen ennätykseni Jämsän pituuskarnevaaleilla 2010. Olin alkukesän hypännyt 750-760 -tuloksia ja tavoittelin Barcelonan EM-kisarajaa 790. Jämsässä olosuhteet olivat ihanteelliset, mutta tulos ei pompannut, vaan kisa eteni samalla tasolla kuin aiemminkin. Viidennellä hypyllä sain vauhtijuoksun toimimaan todella rennosti ja tuntui, että nyt tulee yliastuttu. Siitä huolimatta otin riskillä loppuryntäyksen vielä tehokkaammin, kuin normaalisti ja lyhensin ponnistavan askeleen niin lyhyeksi kuin mahdollista. Tuloksena hyppy nousi kuin itsestään ja mittaa oli muistaakseni 788. Tuossa hetkessä opin hyppäämään pituutta ja sain näytteen siitä, miltä onnistuneen hypyn pitää tuntua. Viimeisellä hypyllä lisäsin vielä pykälän tehoja ja toistin edellisen suorituksen. Tulos oli 796, joka on nykyään ennätykseni ja oikeutti tuolloin osallistumiseen EM-kisoihin. Mieleenpainuvin hetki oli tuo oivallus toiseksi viimeisellä hypyllä.

9.) Millaisesta musiikista koostuu Spotify-soittolistasi?

Olen lähes kaikkiruokainen. Jos musiikkikappale ei kuulu ääripäiden; örinähevi- tai iskelmämusiikin piiriin, saattaa se hyvinkin löytyä soittolistaltani. Aiemmin, kun vielä harjoittelin suhteellisen paljon punttisalin puolella, lista koostui astetta reippaammasta jytkeestä, kuten Volbeatista ja Avenged Sevenfoldista. Hippoksen puolella temutessani korvissa soi usein rennompaa biittiä.

10.) Kalevan kisat Jyväskylän aurinkoisella Harjulla heinäkuun lopulla 2018. Miesten 110m aitojen / pituushypyn finaali on alkamassa. Mitä ajattelet ja tunnet ennen kisaa ja sen jälkeen?

Todennäköisesti yhtenä ajatuksena ennen kisoja on, että mitenköhän ihmeessä pitäisi taas pystyä kisaamaan kaksi päällekkäistä lajia, mutta onneksi siitä on kokemusta. Finaalien alkaessa ei päässä ole toivottavasti mitään turhaa, vaan kehossa on hyvä värinä hallittua raivoa, mieli on luottavainen. Tyyni, mutta innostunut. Katsomot täynnä ja ilmassa odottava tunnelma. Toivon, että seuraavan kerran havahdun kisan jälkeen siihen, etten muista suorituksista mitään, mutta totean olevani tyytyväinen.